Ajoittain vanhemman, kasvattajan ja lastensuojelijan roolissa joutuu kohtaamaan kysymyksen rohkeudesta. Uskallanko puuttua, uskallanko ohjata, voinko kontrolloida? Monessa tilanteessa on ja on ollut helpompi kääntää katse muualle ja toivoa syvästi, että joku muu tulee ja hoitaa tilanteen. Entä jos joku muu on työllistetty muihin haasteisiin ja hän ei ehdikään auttaa tätä lasta, joka kaipaa kipeästi jonkun lujan lempeästi kertomaan missä tie kulkee ja kuinka siinä kuljetaan? 

Lastensuojelijalle rohkeus seisoa sekä yhteiskunnan asettamien normien että omien arvojensa takana on todella tärkeää. Uskon ja olen sen saanut kokeakin, että moni aikuistunut lapsi ja nuori on vuosien jälkeen todennut hyväksi rajojen asettamisen ja aikuisen johdonmukaisuuden. Tyypillinen palaute aikuistuneelta on: kiitos, että annoitte tukea ja suojelitte asioilta, jotka olisivat voineet tapahtua elämänkulussani. Tämä on mielestäni samalla parasta palautetta, mitä kasvattajana voi saada.

Yhteiskunnan tasolla rohkeus taata lastemme hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa on tärkeä kysymys. Oma kysymykseni vaaleihin valmistautuville ehdokkaille ja itselleni on: uskallanko todella suojella lasta?