Mykistyneenä kuuntelin toissa viikolla Kiovassa SOS-lapsikylän toiminnasta Luhanskin alueella. Olemme Unicefin ohella ainoa toimija konfliktialueella. Autamme lapsiperheitä riippumatta siitä kummalle puolelle ovat kallellaan. Emme ota kantaa - emme edes käytä sanoja "sota", "miehitys" tai "Venäjä". Ihailtavaa sitoutumattomuutta!

Vai onko kyse sittenkään sitoutumattomuudesta? Jos asettuu yksittäisen lapsen tai lapsiperheen puolelle, tai on valmis pitämään huolta eri lailla ajattelevasta, onko silloin enää ideologialtaan sitoutumaton? Eikös kyse ole aika voimakkaasta sitoutumisesta tiettyihin arvoihin?

Sitoutumattomuuteen sitoutuminen on ristiriitaista

Luhanskissa SOS-Lapsikylän sosiaalikeskukseen tulee perheenisiä itkien pyytämään ruoka-avustusta nälkäänäkeville lapsilleen. Avun antamisen kannalta on meille täysin merkityksetöntä, kuuluuko separatisteihin vai patriootteihin.

Näiden kertomuksien kuunteleminen runsaan ukrainalaisillallisen ääressä muodosti oman ristiriitansa.

Sitoutuminen sitoutumattomuuteen sisältää ristiriidan. Tunnen ottavani kantaa - hiukan jopa julistavani. Jos en suorastaan vihollisen rakastamisen ajatusta, niin kuitenkin sen pohjalta nousevaa radikaalia ihmisarvokäsitystä. Yhtäkkiä en enää olekaan uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. Vai mitä?

Ukrainassa ainakin tietävät miten toimia. Toivottavasti mekin täällä.