Mutta mitä pitää tehdä silloin, kun näkee vanhemman kohtelevan lastaan huonosti? Vanhempi tiuskii lapselle, retuuttaa häntä, syyllistää lasta purkaen tämän päälle omaa hermostuneisuuttaan ja väsymystään tai uhkaa jättää lapsen siihen paikkaan, jollei lapsi heti lakkaa itkemästä. Emme yleensä uskalla sanoa mitään.

Ruuhkaisena juhlapäivän aattona näin helsinkiläisessä tavaratalossa väsyneen äidin, joka ruokaosaston kassajonossa syyllisti taukoamatta pientä poikaansa siitä, etteivät he nyt ehdi minnekään. Päätöksen ruokaostoksille tulosta ruuhka-aikaan oli varmasti tehnyt äiti, ei pieni poika. Hän syyllisti poikaa myös siitä, että pienempi sisarus oli kadottanut tuttinsa. Poika näytti masentuneelta ja ahdistuneelta eikä sanallakaan vastannut äitinsä antamiin moitteisiin. Kassan kohdalla oli telineessä karkkipusseja, ja poika nuoli pussin pintaa. Sydämeni oli murtua.

Mieleni on useasti tehnyt mennä väliin auttamaan lasta, mutten ole tohtinut. Puuttuminen on osoittautunut liian vaikeaksi: mitä jos vanhempi suuttuu ja suuttumus kostautuu sekin lapselle.

Pitäisikö meillä olla joku yhteinen, hyväksyttävä koodi tai toimintatapa, mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä. Voisiko vanhemmalle esimerkiksi ojentaa lappusen, jossa on puhelinnumero, josta hän voisi saada apua perheelleen, jos elämä ja vanhemmuus tuntuu ylivoimaisen rasittavalta. Ja mikä tällainen numero olisi? Ja mekö sitten kulkisimme aina sellainen lappu taskussamme? Kuulostaa epärealistiselta ja hankalalta. Ja sellaisen lappusen tarjoaminen, kuten hyväntahtoisen neuvonkin, voisi tuntua loukkaavalta. Ei siis toimisi.

Entäpä jos perheille olisi oma valtakunnallinen ’Vanhemman hätänumero’, jonne voisi soittaa silloin, kun tuntuu, ettei jaksa ja tarvitsee tukea. Valtakunnallinen, laajasti kampanjoitu, kaikkien tietoisuuteen iskostunut palvelu, jolla olisi positiivinen, ei leimaava brändi.. Vanhemman oma numero olisi yhtä hyvin kampanjoitu kuin yleinen hätänumero 112. Numerossa annettaisiin välitöntä tukea ja neuvoa ja ohjattaisiin paikallisiin palveluihin. Soittaisivatko vanhemmat siihen? Soittaisitko sinä, jos tarvitsisit apua? Tällöin olisi oltava saatavilla myös paikallisia palveluita, joihin tukea tarvitsevan voisi ohjata.

On aika löytää vastauksia kysymyksiin ja panna toimeksi. Perheet eivät voi odottaa. Lapset eivät voi odottaa. Jos apu ei tule ajoissa, hätä voi siirtyä sukupolven yli – jälleen kerran.