Omat geenit sekä biologiset ja sosiaaliset siteet vaikuttavat siihen, minkälaisiin valintoihin ihminen päätyy myöhemmässä elämässä. Biologiset vanhemmat ovat tavalla tai toisella läsnä myös sijaisperheissä kasvavien lasten arjessa. Suhde omiin vanhempiin voi vaihdella tiivistä yhteydenpidosta hatariin mielikuviin. Omia valintoja tarkastellaan suhteessa vanhempien valintoihin ja toimintaan: en tee samalla tavalla kuin äitini tai isäni teki, pärjään elämässäni paremmin.

Vaikka sijaishuoltoaikana lapselle kertyy parhaimmillaan runsaasti korvaavia ja voimaannuttavia kokemuksia, tietoa perimästään ei voi kieltää tai sulkea ulkopuolelle elämästä. Oman elämänhistorian tunteminen, ymmärtäminen ja hyväksyminen mahdollistavat avun vastaanottamisen myös aikuisiällä. Ne myös auttavat tunnistamaan menneisyyden negatiiviset kokemukset ja kääntämään ne voimavaroiksi.

Lapsi kahden todellisuuden välillä

Yhteyden ylläpitäminen biologisiin vanhempiin on avain kokonaisvaltaisen mielikuvan syntymiselle. Vaikka yhteydenpito sijaisvanhemman ja biologisen vanhemman välillä voi olla hyvinkin haastavaa, on se erityisen merkityksellistä lapsen tulevaisuuden kannalta. Tavoitteiden ja näkemyksien yhteensovittaminen lapsen edun mukaisesti ei kuitenkaan aina onnistu, jolloin biologisten vanhempien roolia lapsen elämässä saatetaan rajata.

Lapsesta tilanne voi tuntua siltä, että hänen on valittava kahden eri todellisuuden välillä. Lapsen hyvinvoinnin edistämistä haluavien aikuisten tulisi ristiriidoistaan huolimatta kyetä toimimaan niin, että lapselle muodostuu, ikätaso huomioiden, mahdollisimman todenmukainen ja yhtenäinen kuva omasta elämästään. Näiden mielikuvien kautta rakentuvat identiteetti ja omanarvontunto, joiden varassa aikuisuudessa tehdään valintoja.

Pirstaleisten ja hämärien lapsuuden muistojen, vääristyneiden tietojen ja epäselvien tunnesiteiden kautta lapsesta tulee aikuinen, joka pakonomaisesti etsii itselleen ja olemassa ololleen perusteita ja hyväksyntää.

Ihmisläheistä ammatillisuutta

Olen saanut yhden parhaimmista elämänohjeista työhöni liittyvässä konsultaatiossa: kun ajaudut ristiriitatilanteeseen, älä lähde väittelyyn, nosta (mielessäsi) kädet ilmaan, antaudu ja osoita, ettet halua ryhtyä väittelyyn. Toimimalla näin voi saada tilan ja ajan tarkastella asiaa toisen ihmisen näkökulmasta ja todennäköisesti ymmärtää paremmin, miksi juuri tämä kyseinen asia on hänelle erityisen tärkeä.

Lastensuojelussa lapsen yhteisen arjen jakaminen biologisten vanhempien kanssa nojaa pyrkimykseen neutraalista, arvostavasta ja kunnioittavasta ilmapiiristä ja keskustelun tilasta. Omiin mielipiteisiin ja tulkintoihin asemoituminen ei luo pohjaa lapsen edun mukaiselle yhteistyölle. Menetelmien ja teoreettisten viitekehysten ymmärtäminen ja hallinta luovat kyllä hyvän pohjan omalle ammatillisuudelle, mutta johtavat herkästi alistettuun asiakas–asiantuntija-asetelmaan tai ihmisen heikkouksien ja valintojen arvottamisen ja tuomitsemisen.

Jos ihmisen nykyistä tilannetta selitetään pelkästään aikaisempien valintojen, toimintatapojen ja elämäntapahtumien kautta pysähtymättä tarkastelemaan niitä tarkoituksia ja merkityksiä, joita ihmiset toiminnalleen antavat on todennäköistä, että maaperä yhteisen ymmärryksen syntymiselle on hutera. ”Nykyhetki tarvitsee tietoisuutta menneisyydestä voidakseen avautua eri kerrostumiin ja ulottuvuuksiin ja pysyäkseen uusiutuvana”, kirjoittaa psykoanalyytikko Pirkko Siltala.*

Kohti kokonaista karttaa

Lastensuojelussa osataan taidokkaasti huomioida jokaisen lapsen erityisyys ja elämänhistoria, ja rakentaa tämän tiedon pohjalle tavoitteisiin tähtääviä hoito- ja kasvatussuunnitelmia. Olisiko tulevaisuudessa lastensuojelun varhainen tuki sitä, että biologisten vanhempien elämänhistorian voimavaroihin tukeutuva tarkasteleminen otettaisiin osaksi lapsen sijaishuoltoaikaa?

Tällöin biologisten vanhempien kanssa laadittu tavoitteellinen suunnitelma tukisi voimavarojen ja mahdollisuuksien ylisukupolvisia siirtymiä oletettujen uhkien ja ennalta määrättyjen epäonnistumisten sijaan. Yhdistäisikö tämä lapsen mielessä elämän pirstaleita yhtenäisiksi ääriviivoiksi, joiden sisälle hän voisi elämän varrella rakentaa positiiviseen minäkuvaan ja mahdollisuuksiin perustuvaa elämänkarttaansa?

* Pirkko Siltala, Taakkasiirtymä, 2017.