Tutkijat yrittivät välillä oikoa väitteitä, vetosivat tilastoihin ja toivat esiin nuorten omaa näkökulmaa. Kerrottaessa maahanmuuttajanuorten jengiytymisestä ja ilmiöistä yrittivät eri tahot pysäyttää lumipalloa ja kysyä, mistä puhumme kun puhumme näillä käsitteillä. Asiavirheitäkin sattui ja niitä korjattiin –  moraalipaniikki oli kuitenkin jo syntynyt.

Sen sijaan, että yleistä keskustelua olisi käyty analyyttisesti ja pohdiskellen, miettien mitä mahdollisille peloille ja ilmiöille voisi tehdä, keskityttiin sensaatiohakuisesti leimaamaan nuoret ikäryhmänä, eri taustoista tulevat nuoret kokonaisuutena ja ratkomaan ’’nuoriin’’ liittyviä haasteita.

Miksi nuoruuteen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan suuren paniikin vallassa? Miksi nuoren ihmisen pitäisi vastata koko ikäryhmänsä teoista? Milloin olemme viimeksi puhuneet aikuisten kasvavasta rikollisuudesta? Milloin katsottu kulmat kurtussa kadulla vastaan tulevaa aikuista, koska joku nelikymppinen on tehnyt rikoksen?

*

Lapsiin ja nuoriin kohdistetaan valtavaa pyhyyden eetosta – heidän tulisi olla puhtaita, kilttejä ja mukautua aikuisten yhteiskuntaan. Lasten ja nuorten on lähtökohtaisesti mahduttava raamiin, jonka olemme heille erikseen määritelleet. Ja moraalipaniikki syntyy, kun he eivät vastaakaan odotuksiimme.

Nuoretkin ovat vain ihmisiä, he kykenevät pahaan siinä kuin hyväänkin – aivan kuten aikuisetkin. Enkä tarkoita, että esimerkiksi nuorten tekemiä vakavia rikoksia tulisi vähätellä. Ne ovat aina tragedioita ennen kaikkea rikoksen kohteiksi joutuneille, mutta myös tekijöille itselleen.

Yksikään lastensuojelun työntekijä ei ole ollut varmaankaan yllättynyt, että nuoret kykenevät myös väkivaltaan ja vakaviin rikoksiin. Lasten, nuorten ja perheiden hätä on näkynyt tilastoissa ja arjen käytännöissä pitkään. Apua jonotetaan, perheet jumittuvat pyöröoviin, ei-palvelupakettiin sopivaa nuorta heitellään lähetteillä paikasta toiseen, sinne ja takaisin. Nuori saatetaan sijoittaa kodin ulkopuolelle 17-vuotiaana ja odottaa, että vuodessa paikattaisiin melkein kahden vuosikymmenen haavat.

Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn tulokset kertovat, kuinka sijaishuollossa kasvavien nuorten hyvinvointi eroaa monilta osin vertaisten kokemuksista. Väkivaltakokemukset ovat huomattavan yleisiä, kolmannes kuvaa saaneensa rangaistuksia ilman selitystä tai joukkorangaistuksia – näiden ei pitäisi laadukkaassa sijaishuollossa olla enää millään tavalla mahdollisia. Nuoret eivät tunteneet omaa sosiaalityöntekijäänsä, jonka tehtävänä lain mukaan olisi pitää nuoren puolta ja kertoa hänelle oikeuksistaan.

*

Parhaimmillaan moraalipaniikki voi johtaa hyvään lopputulokseen, jos se kanavoidaan oikein. Nyt on hyvä paikka osoittaa konkreettisesti, miten nuoria pyritään auttamaan.

Voidaan järjestää työryhmiä, kirjoittaa selvityksiä ja pohdiskella asiaa. Tai on mahdollista myös jo olemassa olevan tutkimustiedon valossa lisätä resursseja (eli ihan oikeita ihmisiä, työntekijöitä!), joilla on mahdollista asettua kulkemaan lasten, nuorten ja perheiden rinnalle. Voidaan lisätä pääsyä mielenterveyspalveluihin lasten ja nuorten omassa ympäristössä. On mahdollista lisätä apua kohtaamisen kautta.

Kaikki nuoret eivät tarvitse palvelujärjestelmästä apua. Kaikki nuoret tarvitsevat kuitenkin ihmisen, joka pitää heistä huolta, kannattelee ja antaa koetella myös rajojaan. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa tämä ihminen niille, joilta se luontaisesta verkostosta puuttuu.

Jokainen nuori ansaitsee tulla kohdatuksi yksilönä, aivan kuten me aikuisetkin.