Joulun pyhiin liittyi rutiineja, jotka tuntuivat tärkeiltä ja turvallisilta. Isoäitien tekemät laatikot maistuivat joka vuosi samalta, täydellä mahalla oli mukava käydä sohvalle köllöttelemään ja lahjoja avaamaan, perheenjäsenteni hymyilevät kasvot kertoivat, että taas on ollut onnistunut joulu ja näillä energioilla jaksetaan taas aloittaa arkinen aherrus joulun jälkeen.


Hiljalleen asiat muuttuivat. Isoäitejä ei enää ollut ja laatikot eivät maistuneet samalta. Jouluista alkoi tulla kiireisempiä. Aloin kokemaan painetta siitä, että joulun on oltava tietynlainen, jotta kaikki minulle tärkeät henkilöt voivat siitä nauttia. Koin, että oli vaikeaa päästä lähelle sitä täydellistä joulua, jonka lapsuudestani muistin.

Aloitettuani työn sosiaalityöntekijänä SOS-Lapsikylässä on käsitykseni joulusta muuttunut edelleen. Moni lapsi nauttii joulusta kuten minäkin aikanani, mutta jouluun liittyy myös huolestuneita lapsia, jotka surevat sitä, että saavat itse viettää joulun herkkujen ja lahjojen keskellä, kun äiti ja isä hakevat ruokakassin seurakunnalta. Siihen liittyy pettyneitä perheitä, jotka toivovat joulun viettämistä yhdessä ja joita yritän auttaa ymmärtämään, miksei se tänäkään vuonna ole mahdollista. Osa lapsista on lähtenyt joulun viettoon oman perheensä luokse toisaalta iloisina, toisaalta ristiriitaisin tuntein, koska heille läheinen lapsikylävanhempi ei ole mukana. Jouluun kuuluu kyyneleitä.

Joulu tuo esiin ongelmat ihmissuhteissa. Emme voi välttyä kohtaamasta niitä aikana, jolloin muut näyttävät nauttivan olostaan läheistensä kanssa. Koemme joulun olevan vääränlainen, jos joku läheisistämme puuttuu. Sijaishuollossa suuri suru on lapsilla, jotka eivät voi viettää joulua perheittensä kanssa. Sijaishuollon asiakasperheen kokemus epänormaaliudesta on tällöin vahvimmin läsnä ja satuttaa.

Olen joutunut kysymään itseltäni, mikä joulussa on merkityksellistä. Onko joulun ydin niissä tietynmakuisissa laatikoissa? Vai onko keskeistä se, ketkä ovat paikalla? Onko tärkeää se, miten paljon vietetään aikaa yhdessä? Onko se väärin, jos lapsi enimmän ajan pelaa konsolipelejä ja vetäytyy yhteisistä puuhista? Miksi pidämme niin tärkeänä sitä, että joulussa on perinteitä? Voiko joulu tulla ilman niitä?

Henkilökohtaisesti olen laskenut rimani joulun suhteen hyvin matalalle. Olen hyväksynyt sen, että vain muutos on varmaa, enkä siksi enää etsi lapsuuteni täydellistä joulua. Perinteet ovat mukavia, mutta eivät välttämättömiä. Yhdessäolo on ihanaa, mutta jos joku haluaa vetäytyä, kunnioitan sitä. Jos minun tekee mieli porkkanalaatikon sijaan valmistaa couscous-salaattia, teen sitä. Tänä päivänä ymmärrän, ettei yksityiskohdilla ole merkitystä.

Toivon kovasti, ettei jouluun liittyisi korkeita odotuksia ja paineita. Sijaishuollossa tulee varmasti aina olemaan lapsia, jotka ovat jouluna tyytymättömiä, harmissaan, ikävöivät tai surevat. Haluaisin kertoa näille lapsille, että on ihan OK olla jouluna surullinen. Silloin ei tarvitse olla reippaampi tai iloisempi kuin miltä tuntuu, vaikka ympäröivä maailma antaisikin kuvan siitä, että pitäisi olla kiitollinen, onnellinen ja nauttia olostaan. Jouluun liittyy tunteita ja meistä jokainen käsittelee ne omalla tavallaan. Annetaan jokaiselle mahdollisuus elää joulu sellaisena kuin hän sen kokee.