Monen lastensuojelualan ammattilaisen ja aiheesta kiinnostuneen aamukahvit menivät tuona aamuna väärään kurkkuun. Sosiaalinen media täyttyi entisten ja nykyisten sosiaalityöntekijäkollegoiden huokauksista, ”voiko tämä olla totta!”. Näyttää siltä, että tämän kaikin puolin alaa järisyttäneen tragedian kautta lakiapuun liittyvä kysymys tuli yllätyksenä alan ammattilaisten tietoon. Oma oikeustajuni on aina sanonut, että jos yritän työssäni vilpittömästi parhaani, niin työnantajani seisoo rinnallani samassa rintamassa minua työssäni tukien. Omalta osaltani ensimmäiset tunteet olivat suru ja pettymys. Onko tällä alalla varaa olla puhaltamatta yhteen hiileen?

Jos tilanne on todella tämä, niin ensimmäisenä herää kysymys: kuka enää suostuu tekemään lastensuojelun sosiaalityötä? Eerikan tapauksessa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden toimet pistettiin ensimmäisenä poliisitutkintaan, joten näiden auttajien toimien tutkinta ja syyteharkinta on kestänyt jo melkein kolme vuotta, ilman työnantajan tukea.

Mikä on työnantajan vastuu?

Lastensuojelun avohuollossa sosiaalityöntekijällä ei ole juuri mitään mahdollisuutta valikoida asiakkaitaan, eikä mitään mahdollisuutta vaikuttaa resursseihin, joilla hän työtä tekee. Muun muassa päihde- ja mielenterveysongelmaisten ihmisten kanssa työskentely tekee työstä riskialtista ja ennustamatonta. Vaarallisia tilanteita ja virheiden tekemistä ennaltaehkäistään työssä jatkuvasti ilmeisen menestyksellisesti, koska julkisuuteen päätyviä ylilyöntejä tapahtuu vain harvoin. Silti näyttää melko epäreilulta, että silloin kun jotain sattuu, niin työnantaja ei olekaan työntekijän puolella ja tukena.

Vain luottamukseen perustuva organisaatio voi olla avuksi

Toisena herää kysymys, minkälainen organisaatio pystyy tukemaan vaikeassa elämäntilanteessa olevaa lasta, jos organisaation sisällä työntekijä ei voi olla varma, että työnantaja on hänen kanssaan samalla puolella. Jos auttamistyötä tekevällä ihmisellä ei ole työnantajansa tuki takanaan, on tällä negatiivinen vaikutus siihen, voiko auttamistyön asiakkaana oleva ihminen kokea työntekijän olevan puolestaan hänen kanssaan samalla puolella. Vain luottamukseen perustuva organisaatio pystyy auttamaan optimaalisella tavalla asiakkaitaan.

Epäluottamuksen ja pelon keskellä elävä työntekijä tulee käyttäneeksi huomattavan osan energiastaan ja työajastaan oman selustansa turvaamiseen. Erityisesti lastensuojelussa olisi kuitenkin tärkeää saada kaikki voimavarat perheiden tukemiseen. Ihmettelen, onko yhdelläkään toimijalla varaa työntekijöiden yksin jättämiseen.