Kehittäjänuoret olivat laatineet koulutuskiertueesta sekä sen sisällöstä mainosvideon. Videon ensimmäistä kertaa nähdessäni kuulin saman viestin, jonka niin monet kokemusasiantuntijat ovat esittäneet: huolen työntekijän vaihtumisesta. Joka kerta se osuu.

*

Opintojen ohessa tehty kesäsijaisuus päättyy. Muutto uudelle paikkakunnalle, uusi työtehtävä – syitä työpaikan vaihtumiseen on monia. Monet lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat puhuneet esimerkiksi riittämättömyyden tunteesta, liiasta työmäärästä sekä uupumuksesta, joka edellä mainituista johtuu. Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus lastensuojelussa on todella suurta. Se voi tarkoittaa nuorelle tai perheelle sitä, että he eivät ikinä ehdi edes tavata uutta työntekijää ennen kuin seuraava jo tulee. Pahimmillaan tilanne voi olla myös sellainen, ettei uutta työntekijää ole saatu, eikä nuori tiedä, kehen olla yhteydessä.

Voin vain kuvitella, miltä työntekijän vaihtuminen asiakkaan näkökulmasta tuntuu. Kyseessä on koko elämä ja siihen vaikuttavat päätökset, ei vain yksi muutos työpaikkahistoriassa. Työntekijän ja asiakkaan tilannetta ei voi verrata keskenään, mutta onko muutos aina työntekijällekään helppo?

Olen ollut lähtevä työntekijä. Muistan sen, kuinka valvoin edeltävän yön joutuessani kertomaan tiiviisti tapaamalleni nuorelle, että kuukauden kuluttua työskentelen muualla. Muistan tarkalleen, miten nuori minua sen jälkeen katsoi ja miltä pala kurkussa tuntui.

Monet kohtaamani asiakkaat ovat edelleen mielessäni. Muistan opiskeluaikaisen kesäsijaisuuden aikana tehdyn matkan uuteen sijaishuoltopaikkaan nuoren kanssa. Pienessä autossa, vieretysten, pääasiassa hiljaa. Illan pimetessä pysähtyminen huoltoasemalle syömään ja muutama varovainen vitsi. Mitä hänelle kuuluu nyt? Oliko uusi sijaishuoltopaikka oikea?

Entä se huostaanotto, jota pohdimme työparini kanssa pitkään? Toiko se lapselle turvaa, sujuiko koulunkäynti? Millaiseksi nuoreksi on kasvanut se poika, joka lähetti minulle koulukuvansa, kun ei kenellekään muullekaan sitä keksinyt antaa? Onko hän saanut pysyviä aikuisia elämäänsä? Saiko aivan liian nuorena aikuisen rooliin joutunut nuori olla lainkaan nuori? Edelleen pohdin, miten hän kaikesta vastuustaan selviytyi.

Muistan kiitoksen, jonka perhe yhteen ääneen sanoi asiakkuuden päättyessä. Muistan myös epätoivoisen tunteen, kun en tiennyt, miten äitinsä kanssa pahasti riitaantunutta, yksinäistä tyttöä olisin voinut auttaa. Miten näissä perheissä eletään nyt arkea? Onko tuki kantanut ja vuorovaikutus parantunut?

Muistan aiemmista asiakkaistani paljon, hassuja pieniäkin yksityiskohtia: lemmikkigerbiilien nimiä, keittiön verhojen kuvioita ja joululahjatoiveita. Asiakkaat eivät ole olleet vain nimiä paperilla.  He eivät ole unohtuneet, kun olen siirtynyt vanhasta työpaikasta uuteen. En tiedä, olenko arjen työssä osannut sitä heille viestittää tai miten he ovat sen kokeneet. Sen sijaan tiedän, että vaihdon yhteydessä olisin toivonut kuulevani nimenomaan heiltä itseltään, miten voisin tilanteessa toimia mahdollisimman hyvin, miten tehdä muutos helpommaksi.

*

SOS-kehittäjänuoret olivat videolla esittämissään toiveissa realistisia. He ymmärtävät vaihtuvuutta, mutta esittävät pyynnön siitä, miten muutokset voisi hoitaa. Yhteinen neuvottelu sekä uuden että vanhan työntekijän kanssa, jossa tutustutaan ja käydään tärkeät asiat läpi – en usko, että kenenkään mielestä toive olisi kohtuuton. Nuorilla on paljon muitakin hyviä ajatuksia ja arvokkaita vinkkejä kaikille meille lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleville.

Uskon, että haluamme työntekijöinä niitä kuulla. Koska mekin välitämme.
 

SOS-kehittäjänuorten kiertueaikataulu

to 2.11.2017 Punkaharju
to 25.1.2018 Kaarina
ti 6.2.2018 Tampere
ti 27.3.2018 Ylitornio
to 19.4.2018 Espoo/Vantaa