Huostaanotto on jo itsessään niin merkittävä perusoikeuksiin puuttuminen, että kaikkien sen sisältämien toimien tulee olla eettisiä ja läpinäkyviä. Huostaanottopäätöksen myötä yhteiskunta on luvannut pitää huolen näistä nuorista. Tähän päätökseen on sekä nuoren että hänen läheistensä voitava luottaa. 

Tapaamiset ja valvonta varmistavat laadukkaan sijaishuollon

Ensisijainen keino valvoa sijoitettujen lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista ovat säännölliset tapaamiset oman sosiaalityöntekijän kanssa. Sosiaalityöntekijän tulee huolehtia siitä, että asiakkaalle tarjoutuu tilaisuus kertoa arjestaan: niin iloista kuin mahdollisista suruista ja epäkohdistakin. 

Lisäksi kuntien ja valvovan viranomaisen tulee toteuttaa säännöllisesti tarkastuskäyntejä sijaishuoltopaikkoihin. Kuitenkin iso vastuu on myös sijaishuoltopaikan omavalvonnalla ja mahdollisilla sisäisillä auditoinneilla. Luulisi, että jokaista yksikössä työskentelevää, rahoittavaa tai sitä kehittävää tahoa kiinnostaa, että tarjottu sijaishuolto on laadukasta ja vastaa annettua lupausta. Oletan, että kenenkään motiivi ei voi olla muu kuin laadukkaan palvelun tarjoaminen?

Olen tehnyt itsekin useamman sisäisen auditoinnin, kiertänyt lapsikyliämme ja arvioinut kylän väen kanssa, onko toiminta sovitun mukaista. Antoisinta auditoinneissa ovat olleet asiakashaastattelut ja niiden pohjalta käydyt keskustelut. Asiakkailta itseltään kysymällä selviää parhaiten, miten toiminta on järjestetty ja palveleeko se sitä tarkoitusta, miksi se on olemassa.

Olin valtavan ilahtunut kuullessani, että SOS-Lapsikylän nuorisokoti Jyväskylässä on ollut mukana pilotoidussa vertaisarvioinnissa. Kyseisessä vertaisarvioinnissa lastensuojelussa kasvaneet nuoret arvioivat sijaishuoltopaikkoja ja haastattelevat niissä asuvia nuoria. Mahtavaa ja jännittävää!

Tekemällä tällaista vertaisarviointia sijaishuoltopaikat aikuisineen asettavat itsensä haavoittuvaan asemaan. Mitä, jos nuoret uskaltavatkin kertoa toisille nuorille sellaista palautetta, jota emme uskalla kuulla? Entä, jos palaute on murskaavaa, miten siitä eteenpäin? 

Perusteltuja rajoituksia

Nuorisokodin saamien palautteiden yhteenveto ei varsinaisesti yllättänyt, mutta sen lukeminen tuntui silti uskomattomalta. Vertaisarvioinnissa nuorisokoti sai 4,4 tähteä viidestä. Erityisesti itse pohdiskelin ja vertailin arvioinnista tulleiden vastausten suhdetta siihen, millaisia epäkohtia sijaishuollosta on noussut keskusteluun.

Rajoitustoimenpiteiden käyttö on ensimmäinen perusasia, joka sijaishuoltopaikassa tulee olla kunnossa. Vertaisarvioinneissa mukana olleet nuoret kertoivat rajoitustoimenpiteitä olevan, mutta melko vähän. Itseäni ilahdutti kuulla, että päätökset ovat nuorten kokemuksen mukaan hyvin perusteltuja. Kysymykseen joukkorangaistuksista nuoret olivat vastanneet kuin oppikirjasta: niitä ei käytetä, ”ellei kaikki olisi tehneet jotain väärää.

Mukana olleet nuoret kertoivat, että heitä kohdellaan tasa-arvoisesti, mutta yksilöllisesti ja ennen kaikkea ihmisinä. Oma huone oli kaikille tärkeä paikka, ja nuoret olivat saaneet sisustaa sen haluamallaan tavalla. Jos me aikuiset kerromme sijaishuollon olevan välttämätöntä nuoren turvallisen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi, miksi huoneen pitäisikään muistuttaa vankilaa? Kuka aikuinen haluaisi asumaan huoneeseen, jonka huonekaluihin tai sisustukseen ei ole voinut yhtään vaikuttaa? 

Hyväksyntä on nuorelle tärkeää

Nuorisokodissa asuvat nuoret kokivat myös vapaa-aikansa mielekkääksi. Erityisesti harrastamisen on todettu edistävän yhteiskuntaan kiinnittymistä, ja ainakin tässä arvioinnissa nuoret kokivat saaneensa hyvin tukea harrastamiseensa. Tekemistäkin keskeisempää on kuitenkin nuoruusiässä kokemus siitä, että tulee hyväksytyksi: ulkonäkö, omana itsenä oleminen ja erilaiset kokeilut tyylien suhteen eivät saa vaikuttaa siihen, miten nuoreen suhtaudutaan. Vertaisarvioinnissa kaikki nuoret kokivat, että nuorisokodissa saa pukeutua ja näyttää millaiselta haluaa. Kaikki myös kokivat saaneensa hyvää palautetta.

Omaohjaajasuhde muodostuu monesti sijaishuollon aikana merkitykselliseksi. Oma sosiaalityöntekijä on monelle nuorelle jäänyt etäiseksi, mutta omaohjaajan kanssa on syntynyt luottamuksellinen suhde. Osa nuorista kuitenkin toivoi enemmän yhteistä aikaa. Tässä onkin hyvä kehittämisen paikka ja muistutus kaikille nuorten parissa toimiville aikuisille: jos nuori toivoo aikaa, kannattaa siihen järjestää mahdollisuus. Yhteinen tekeminen, leffaillat, kävelyt tai vaikkapa matkat harrastuksiin voivat olla niitä hetkiä, kun nuori voi avata arkisia kokemuksiaan ja mahdollisia huoliaankin turvalliselle aikuiselle, jos siihen tarjoutuu tilaisuus. 

Vertaisarvioinnista saatu tieto on kultaakin kalliimpaa. Sen perusteella tiedämme olevamme oikealla tiellä. Hyvät tulokset eivät kuitenkaan poista jatkuvaa kehittämisen ja kehittymisen tarvetta – lupaus turvallisesta paikasta kasvaa on niin tärkeä, että sen toteutumisesta pitää voida olla varma, joka päivä ja joka paikassa.