1990-luvun laman jälkeinen yhteiskunnallinen nousu ei suinkaan tarkoittanut lastensuojelun tarpeen vähenemistä, päinvastoin: asiakasmäärät ja kodin ulkopuoliset sijoitukset ovat lisääntyneet lisääntymistään riippumatta kulloinkin vallitsevasta taloudellisesta tilanteesta tai lainsäädännön korjausliikkeistä. Yleisen hyvinvoinnin paraneminen ei tunnu heijastuvan etenkään heikommassa asemassa olevien perheiden lasten tilanteeseen.

Lastensuojelun asiakasmäärien lisääntymisen syitä onkin lähdettävä etsimään muualta kuin ylikuormittuneesta lastensuojelusta itsestään. Lastensuojelu ei voi omilla tukitoimenpiteillään ehkäistä jo olemassa olevaa lastensuojelun tarvetta, vaan tehtävä kuuluu perustason lapsille ja perheille suunnatuille palveluille.

Ennaltaehkäisevää tukea korostettu yli 30 vuotta


Niin kauan kuin olen tätä työtä tehnyt, on puhuttu varhaisesta puuttumisesta. Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan sitä, että lapsen ja perheen tuen tarpeet tunnistetaan ajoissa ja heille tarjotaan oikea-aikaisesti riittävää tukea, jotta lastensuojelun korjaava tukea ei tarvittaisi lainkaan. Varhaisen puuttumisen ideaalilla on kuitenkin vielä pidempi historia ja sitä on peräänkuulutettu vuonna 1983 lastensuojelulain valmistelun yhteydessä. Lainsäätäjä on jo tuolloin korostanut ennaltaehkäisevän tuen merkitystä lapsiperheiden ongelmien poistamisessa tai niiden lieventämisessä ja edellyttänyt perusturvan ja muilta kaikkien käytössä olevien palveluiden työntekijöiltä valmiutta havaita lasten ongelmat ennen niiden kärjistymistä.


Sittemmin myös perustuslakiin on kirjoitettu julkiselle vallalle velvoite tukea perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Sama velvoite sisältyy lapsen oikeuksien sopimukseen, joka painottaa sopimusvaltioiden velvollisuutta tukea vanhempia lapsen hoito- ja kasvatustehtävässä. Velvoite on sidoksissa lapsen oikeuteen olla vanhempiensa hoidettavana ja saada samalla hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelu ja huolenpito myös kotona asuessaan kodin ulkopuolelta. Myös muussa lainsäädännössä on säännöksiä, jotka edellyttävät varhaista puuttumista.


Lisää rohkeutta puuttua ongelmiin


100-vuotias Suomi on monella tapaa edistyksellinen maa, jossa on eri tavoin panostettu lapsiin ja lasten hyvinvointiin. Meillä on kattava neuvolajärjestelmä, toimiva varhaiskasvatus, yleinen oppivelvollisuus ja terveydenhuollon palvelut kaikkien ulottuvilla, josta saamme olla ylpeitä.


Kuitenkin juuri näiden toimijoiden pitäisi olla omien perustehtäviensä lisäksi se lainsäätäjän tarkoittama puskuri, joka varhaisessa vaiheessa havaitsee, tarjoaa tukea ja estää lasten ja perheiden ongelmien kärjistymisen. Jostain syystä tämä vaatimus ei käytännössä toteudu. Puuttuuko kaikkien lasten ulottuvilla olevien palveluiden työntekijöiltä valmius havaita vai halu ja rohkeus puuttua lasten ongelmiin riittävän varhaisessa vaiheessa? 


100-vuotiaan Suomen lapset tarvitsevat lupauksen paremmasta


Sosiaali- ja terveydenhuolto on 100-vuotiaassa Suomessa historiallisessa murrosvaiheessa ja lasten ja perheiden palveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi hallituksen kärkihankkeista. Lastensuojelun todellista tarvetta ei kuitenkaan saada poistumaan eikä lasten ja perheiden ongelmia lieventymään muuttamalla toistuvasti lakeja ja järjestelmiä.


Lasten oikeus erityiseen suojeluun ei voi toteutua täysimääräisesti ennen kuin muutkin toimijat kuin lastensuojelu kantaa perustuslakiin ja lapsen oikeuksien sopimukseen kirjoitetun vastuunsa lapsen suojelusta ja hyvinvoinnista yhteiskunnassamme. Yhteisen vastuun kantaminen lasten hyvinvoinnista edellyttää kuitenkin enemmän muutosta arvoissa, asenteissa ja työskentelytavoissa, ei niinkään laeissa ja järjestelmissä. 


100-vuotiaan Suomen pitää luvata lapsilleen, että seuraavalla vuosisadalla tuetaan ja kunnioitetaan paremmin ja riittävän varhaisessa vaiheessa lapsen oikeutta elää vanhempiensa kanssa ja saada hyvinvoinnilleen välttämätön suojelu. Vastuu lapsen hyvinvoinnista on kaikilla lasten kanssa tekemisissä olevilla aikuisilla, mutta aivan erityisesti julkisella vallalla.