Tämän kaaoksen keskellä silmään pistävät kuitenkin kadulla kerjäävät lapset. Suomalainen ei ole tottunut näkemään sellaista ja siksi tämän räikeän epäkohdan huomaaminen herättääkin tunteita säälistä vihaan. Lapsen paikka ei koskaan saisi olla kadulla kerjäämässä, vaan koulussa tai leikkimässä, elämässä lapsen huoletonta elämää. Lapsen ei pitäisi joutua huolehtimaan omasta ruuan ja suojan tarpeestaan, sen pitäisi olla vanhemman tehtävä.

Ymmärrän silti, että asia ei ole niin mustavalkoinen, vaan jokainen vanhempi lähettää lapsensa kadulle pakon sanelemana ja oman maailmankatsomuksensa rajoissa. Lapsikerjäläiset herättävät sääliä, jolla rahaa saadaan kerättyä köyhän perheen ruokkimiseen. Kuitenkin, ilman koulutusta ja toisenlaista mallia nämä lapset jatkavat aikuisena vanhempiensa tiellä kerjäten ja eläen köyhyydessä.

Vierailulla Chennain SOS-lapsikylässä

SOS-Lapsikylän entisenä työntekijänä pääsin tutustumaan Chennain lapsikylään. Chennain lapsikylä sijaitsee Etelä-Intiassa Chennain kaupungissa ja se on Intian toiseksi vanhin lapsikylä. Lapsikylässä on oma koulu ja terveydenhoitaja sekä lääkäri, joka vierailee tarvittaessa. Chennain lapsikylää minulle esitteli varainhankinnan työntekijä, joka kertoi, että suuri osa lapsikylän tuloista saadaan lahjoittajilta. Tämä on tärkeää, sillä lahjoitusten avulla lapselle voidaan tarjota koti, perhe sekä koulutus. Intiassa tämä ei ole itsestäänselvyys, ja miljoonat lapset jäävät edelleen ilman koulutusta.

Perinteisen lapsikylätyön lisäksi Chennain lapsikylässä on erilaisia ohjelmia, jotka auttavat köyhiä perheitä selviämään arjessa. Perheiden tukemisen ohjelmassa autetaan perhettä tavalla, jota juuri se perhe tarvitsee. Perheillä on erilaisia ongelmia ja lapsikylässä kartoitetaan, kuinka perhettä voidaan auttaa. Eräässä perheessä sekä äiti että isä olivat sokeita ja heidän oli vaikeaa löytää työtä ja ruokkia lapsensa. SOS-lapsikylän tuella vanhemmat saivat töitä ja perheen lapset pääsivät kouluun. Usein myös yksinhuoltajia autetaan saamaan koulutus ja pääsemään kiinni työelämään.

Moni asia Intiassa vaikuttaa vanhanaikaiselta verrattuna Suomeen. Kuunnellessani lapsikylän arkea ja toimintatapoja, en voinut kuin hämmästyä. Ne tavat, joita suomalaisissa lapsikylissä ei ole ollut enää aikoihin, ovat Intiassa edelleen arkipäivää. Lapsikylissä johtaja on edelleen useimmiten mies ja lapsikylä-äidit ovat naimattomia naisia, jotka pyhittävät elämänsä lapsikylätyölle.

Lapsikylät ovat oma suljettu yhteisönsä, jonne ulkopuoliset eivät pääse. Chennain lapsikylä on kirjaimellisesti muurien takana ja portilla istuu vartija, tämä toki myös turvallisuussyistä. Useat intialaiset perinteet, kuten järjestetty avioliitto, ovat tapana myös lapsikylissä. Tällä tavalla turvataan erityisesti tytön tulevaisuus. Lapsikylässä tyttö saa kuitenkin halutessaan myös hyvän koulutuksen sekä ammatin. Moni intialainen perinne tuntuu minusta epätasa-arvoiselta ja huomaankin, että matkalla tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan Intialla on vielä pitkä tie kuljettavana.

Miten reagoida hätään?

Kun Intian lapsikerjäläinen katsoo minua suurilla silmillään ja pyytää minulta rahaa ruokaan, mitä minun pitäisi tehdä? Kun näkee toisen ihmisen hädän ihan siinä vieressä, tuntuisi oikealta auttaa häntä heti. Luultavasti kuitenkin lahjoittaminen lapsille järjestön kautta kantaa parhaiten hedelmää, sillä useimmat järjestöt pyrkivät muuttamaan lapsen elämää pidemmällä tähtäimellä.

Juttelin asiasta intialaisen ystäväni kanssa ja hänen mielestään Intian valtion tulisi ratkaista köyhyysongelma. Köyhyys on Intiassa rakenteellista ja Intian hallituksen pitäisi toimillaan muuttaa yhteiskuntaa toisenlaiseksi. Kuitenkin sitä muutosta odotellessa lapsia kerjää edelleen kaduilla ja köyhät perheet kamppailevat toimeentulonsa eteen. Tällä hetkellä SOS-Lapsikylän kaltaisia toimijoita tarvitaan kipeästi.

Kun näiden lasten hätää ei Suomesta käsin näe, on ihmisten usein helppo sulkea silmänsä ja ajatella, että jokainen maa hoitakoon omansa. Köyhyys on kuitenkin Intiassa ihan eri mittakaavassa kuin meillä Suomessa. Paikan päällä näin, että SOS-lapsikyläjärjestö tekee tärkeää työtä Intiassa ja vakuutuin siitä, että juuri näissä Intian kaltaisissa maissa meidän suomalaistenkin apu on tärkeää.

 

Lue lisää SOS-kummiudestatäältä
Ryhdy SOS-kummiksitäällä