Lapsen osallisuus on turvattu lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklassa. Sama oikeus lapselle on taattu myös perustuslaissamme (PL 6.3 §). Lapsen osallisuus on kiinteässä yhteydessä myös lapsen edun määrittelyssä, johon myös lapsen oma näkemys vaikuttaa.


Lapsen osallistumisoikeus omassa asiassaan on laaja-alainen ja sen piiriin kuuluvat kaikki yhteiskunnan eri tasot: perheen sisäisistä lasta koskevista asioista valtakunnalliseen päätöksentekoon saakka. Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklassa on kuitenkin erityisesti turvattu lapsen osallisuus häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa. Oikeudellisilla toimilla tarkoitetaan tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten prosesseja. Hallinnollisia toimia toteuttavat muun muassa opetuksen, terveydenhuollon ja sosiaalihuollon viranomaiset, kuten esimerkiksi lastensuojeluviranomaiset.


Lapsi liian usein äänetön toimenpiteiden kohde


Vaikka lapsen osallisuus ja vaikuttamismahdollisuus on kattavasti huomioitu lapsilainsäädännössämme, käytännössä lapsi on usein läsnä oleva, mutta äänetön aikuisten sopimien toimenpiteiden kohde. Lukiessani lastensuojelun asiakaskertomuksen kirjoituksia, sama kaava toistuu yhä uudelleen ja edelleen. Aikuiset keskustelevat lapsesta ja hänen tilanteestaan samalla kun lapsi leikkii nurkassa, jos on edes paikalla. Lapsi ei osallistu keskusteluun aktiivisena toimijana ja puhuu vasta, jos häneltä erikseen jotain kysytään. 


Toisaalta olen työssäni kohdannut myös tilanteita, joissa aikuinen ei ole ymmärtänyt, että lapsen oikeus osallistua ei ole hänelle asetettu velvollisuus. Esimerkiksi lain menettelysäännöstä noudattamaan pyrkivä aikuinen unohtaa, että lapsen näkökulmasta oikeus ilmaista näkemyksensä on ainoastaan hänelle annettu mahdollisuus. Lapselta kysytään toistuvasti samaa asiaa, vaikka lasta ei saa painostaa ilmaisemaan näkemyksiään. Lapselta pyydetään perusteluita, vaikka lapsen ei tarvitse kertoa kieltäytymisensä syytä.


Lapsen osallisuus mielletään käytännössä usein siten, että lapsen mielipiteen kysyminen riittää. Lapsen oikeus osallisuuteen muodostuu kuitenkin kolmesta toisiaan täydentävästä yhtä tärkeästä oikeudesta: oikeudesta tietoon, jota ilman lapsi ei voi muodostaa näkemystään, oikeudesta ilmaista tietoon perustuva näkemyksensä ja oikeudesta saada ne huomioiduksi. Jos yksikin osatekijä puuttuu, lapsen osallisuus ei toteudu täysimääräisesti.


Aikuisella velvollisuus perustella lapselle


Lapsen ikä ja kehitystaso vaikuttavat hänen kykyynsä ilmaista näkemyksensä, mutta osallistumisoikeutta ei ole sidottu ikään. Pienen lapsen mielipide jää usein selvittämättä, koska aikuinen laiminlyö velvoitteensa avustaa lasta näkemyksensä esille tuomisessa lapsen iän ja kehitystason edellyttämin tavoin ja menetelmin. Tietyissä tilanteissa lapsen oikeus erityiseen suojeluun voi supistaa lapsen oikeutta tietoon.


Käytännössä lasta pyritään suojelemaan lapsen omiin elämänkokemuksiin liittyviltä tiedolta turhankin usein ja lapsi jää vaille riittävää tietoa. Se, ettei lapsen omien näkemysten huomioon ottaminen anna lapselle oikeutta päättää asiasta, on sisäistetty hyvin. Sen sijaan aikuisen velvollisuus perustella lapselle, miten lapsen oma mielipide on vaikuttanut asiaan, toteutuu käytännössä erittäin harvoin.


Lapsen osallisuus ja hänen ilmaisemansa näkemykset on otettava vakavasti ja niitä tulee kunnioittaa etenkin lasta suojelemaan pyrkivässä viranomaistoiminnassa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon kaikissa lapseen liittyvissä ja hänen elämäänsä vaikuttavissa ehdotuksissa, suunnitelmissa, arvioinneissa, toimissa, ratkaisuissa ja päätöksissä, joita perustellaan lapsen edulla.


Nostetaan lapsi pöydälle


Lastensuojelulakiin sisältyy kokonainen lapsen osallisuutta koskeva luku (4). Lapsi on aina iästään riippumatta asianosainen omassa lastensuojeluasiassaan. Lapsi on, tai ainakin hänen pitäisi olla, lastensuojeluprosessin keskiössä, omien oikeuksiensa subjektina. Olen kuitenkin työssäni havainnut, että aitoon vuorovaikutukseen ja todelliseen kohtaamiseen asiakkaana olevan lapsen ja lastensuojelun työntekijöiden välillä päästään vain harvoin. Lapsen näytellessä muutaman repliikin sivuosaa unohdetaan, että lastensuojelun lähtökohtaisena tarkoituksena on aina suojella lasta hänen omaan kokemusmaailmaansa liittyviltä tekijöiltä, joiden osalta lapsi itse on paras asiantuntija.


Lastensuojelussa lapsen ja lasta suojelemaan pyrkivien aikuisten välinen jatkuva ja luottamuksellinen vuorovaikutus on tärkeä, erottamaton osa lapsen suojelua. Nurkassa leikkivä lapsi on ”nostettava pöydälle” ja hänelle on annettava lupa puhua omassa asiassaan. Lapsen lastensuojeluasia ei ole ”aikuisten asia”.