Terveydenhuollon ammattilaisena tehtäväni ei Antoine de Saint-Exupéryn sanoja mukaillen ole nähdä tulevaisuuteen, vaan olla tekemässä sitä mahdolliseksi. Juuri minun teoillani asiakasrajapinnassa on merkitystä, vaikka suuren kunnan pienenä työntekijänä valtani on rajallinen. Olen toistuvasti kuullut Espoon perusturvajohtaja Juha Metson sanovan, että meillä jokaisella on kaksi työtä: työ ja työn kehittäminen. Tällä mandaatilla - vallattomana ja vastuuttomana toimihenkilönä - lähden hahmottelemaan, millaisena näkisin toimivan, lasten suojeluun tähtäävän toiminnan. Jotta voin olla tekemässä tulevaisuutta yhteistyön, turhien raja-aitojen kaatamisen ja asiakaslähtöisyyden (Sitra 2010:11, 24) eteen, on uhrattava muutama ajatus sille, millaiseen suuntaan kehittyvään työhön toivon oman työpanokseni voivani asettaa.

Lastensuojelu, lasten suojelu…

Lastensuojelun käsikirjassa (THL, 2015) kerrotaan, että lastensuojelu ei ole yksin lastensuojeluviranomaisten toimintaa, vaan useiden toimijoiden toteuttamaa lapsen kasvun ja kehityksen seurantaa, olosuhteiden kehittämistä sekä lapsen ja hänen perheensä tukemista. Miksi lastensuojelusta kuitenkin kaikuu uhka lasten poisottamisesta, kun se pitäisi käsittää lasten suojeluksi?

Mitä vuosikymmenessä pitäisi tapahtua, jotta tuo välilyönnin aiheuttama merkitysero olisi nähtävissä jokaisen lapsen ja perheen kohdalla? Auttaisiko tänä päivänä lastensuojeluna tuntemamme toiminnon nimen muutos? Kaikki perheiden kanssa työtä tekeväthän haluavat suojella lapsia ja tehdä lasten suojelutyötä.

Työ ja työn lähtökohta 2025

Visioni on seuraavanlainen. Sosiaali- ja terveydenhuollon 2000-luvun alun avaimet verkosto-, yhteis- ja verkostoyhteistyö on vuoteen 2025 mennessä sulatettu, ja asiansa osaava ammattilainen puhuu yksinkertaisesti työstään. Työn tekeminen yhdessä tavalla tai toisella yhä enemmän moniammatillisesti ja verkostoissa on ainoa tapa selvitä alati laajentuneesta tarjolla olevien palvelujen kentästä ja asiakkaiden yhä eriytyneemmistä tarpeista. (Vesterinen, 2011)

Työn lähtökohta on poikkeuksetta asiakas. Kaiken paitsi asiakaslähtöisen työn tekeminen on todettu turhaksi, koska lopultakin on tunnustettu, että vain sillä on vaikuttavuutta. Jokainen kontakti asiakkaan kanssa alkaa kuulumisten kysymisellä, tarpeiden ja toiveiden kartoittamisella. Koska asiakkaan tarpeita ja toiveita kunnioitetaan, on asiakkailla myös mahdollisuus valita tarvitsemansa palvelut. Asiakas nähdään kuluttajana. Siinä, missä hän tekee verkko-ostoksia tai shoppailee putiikeissa, katsotaan hänen lunastaneen veroeuroillaan pelimerkkejä, joilla voi lunastaa valitsemiaan palveluja.

Yhdessä enemmän useammalle

Vaikka asiakas on kuningas, ja suojeltavat lapset prinssejä ja prinsessoja, ymmärretään ympäristön, yhteisön ja naapuruston merkitys nykyistä paremmin. Tarjolla on koko yhteisöön kohdistuvaa palvelua - ihmisiä kannustetaan välittämään oman hyvinvointinsa lisäksi myös muiden hyvinvoinnista. Koko perhe kimpassa tai naapurusto lapsineen hyvinvointipalvelujen asiakkaina ei hämmästytä kymmenen vuoden kuluttua enää ketään.

Vesterisen (2011) mukaan kotiin - ja muihin kasvu- ja kehitysympäristöihin - vietävien liikkuvien palveluiden valikko kasvaa. Lisäksi palvelujen saatavuus 24/7 ei ole erikseen mainittava lisäarvo, koska hätä, toive ja tarve eivät tunne kelloa eikä kalenteria. Yhtälailla sektorit eri ammattilaisten välillä ovat kadonneet ja riski päätyä rosvosektorille on häviävän pieni. Digitaalistuminen ei ole vähentänyt ihmisten välistä vuorovaikutusta, vaan mahdollistanut sen arvoa tuottavan käytön, koska erilaiset seulonnat ja rutiinit on automatisoitu.

Arvioinnin perustana arvot

Miten kummassa tähän on päästy vaikka koko vuosituhannen alku on maalattu uhkakuvia palvelujen, resurssien ja varojen riittämättömyydestä? SOTE-ennakoinnin (Vesterinen, 2011) mukaisesti toiminnan perusta ovat ennaltaehkäisy, avopalvelupainotteisuus ja raja-aidattomuus. Toiminnan tuloksen arviointi toteutetaan pitkällä aikajänteellä ja laajalla katseella - kvartaalit ja toiminnot ovat historiaa. Arviointi perustuu asiakkaan kokemukseen ja vaikuttavuuteen suoritteiden laskemisen sijaan. Mahdollisimman moni saa tarvitsemansa palvelut peruspalveluista, mutta liikkuminen hyvin profiloituneisiin erityispalveluihin - ja takaisin - on joustavaa. Lasta suojellaan aina ja kaikkialla - tehokkaampaa suojelua tarvitsevatkaan eivät leimaudu.

Ja vaikka kaikki sujuu kuin tanssi, on pomoillekin töitä: heitä ei päästetä määrittämään mitä asiakasrajapinnassa tapahtuu - sen määrää asiakas - vaan he huolehtivat raameista ja resursseista.