Suureen ääneen on vastuutettu apua tarvitsevat ihmiset hakeutumaan itse avun piiriin ajoissa. Paradoksaalista sinänsä. Juuri se, että pirstaleinen järjestelmämme olisi asiakkaan johtama, on yksi sen suurimmista heikkouksista.

Nopeana ratkaisuna on tarjottu kotipalvelun lisäämistä ja muita matalan kynnyksen palveluja. On kuitenkin syytä todeta, että lapsisurmien määrä ei ole Suomessa kasvanut, vaikka olemmekin sitä mieltä, että yksikin tämän kaltainen kuolema on turha. Toiseksi on todettava, etteivät läheskään kaikki perheet ole kotipalvelulla autettavissa.

Tällä lakonisella aloituksella emme halua tyrmätä kotipalvelun laajentamista. Sillä on paikkansa ja tarve sen lisäämiselle on ilmeisen suuri. Meillä Suomessa on kuitenkin tapana uskoa yhteen totuuteen kerrallaan. Niin tässäkin asiassa. Mitäpä, jos siirtäisimme katseemme lapsiperheiden palvelujärjestelmän kokonaisuuteen sen sijaan, että yritämme tilkitä perustaltaan mätää systeemiä välittömän uppoamisen ehkäisemiseksi.

Liian paljon on sattuman varassa

 

Lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen tarvitsee isoa toimintakulttuureihin ja asenteisiin menevää muutosta. Tämä edellyttää väistämättä myös rakenteisiin kajoamista. Professio- ja toimintokeskeinen järjestelmämme ei näe perheen kokonaistilannetta. Jos asiakas ei itse ole aloitteellinen, tarvitaan

  • juuri oikean profession edustaja,
  • juuri oikeaan hetkeen havaitsemaan
  • juuri siinä tilanteessa vaikuttavan palvelun tarve, sekä varmistamaan
  • juuri oikein mitoitetun palvelun tarjoaminen.  


Koska nykyisessä järjestelmässämme jokainen professio tarkastelee asiakkuutta omasta näkökulmastaan (ks. kuva alla), jää auttamisessa liian paljon sattuman varaan; kohtaavatko osaaminen ja tarve juuri oikealla hetkellä? Kotipalvelun lisääminen ei valitettavasti tätä auttamisen estettä poista. Toisaalta se voi kuitenkin tarjota läsnäolon perheen arjessa, mikä mahdollistaa kokonaispalvelutarpeen syvemmän ymmärtämisen.

Kuva: Yksi perhe, 6 asiakassuhdetta, 6 erilaista näkökulmaa – Mutta kuka näkee kokonaisuuden?


Auttamisen esteiden poistaminen – Palvelujärjestelmän vallankumous

 

Vaikka palvelujärjestelmä sanana vilistääkin puheenparressamme, haluamme turvautua metaforaan oman viestimme kirkastamiseksi. Käsityksiä järjestelmästä kun taitaa olla yhtä monta kun on siitä puhujia. Tässä meidän näkemyksemme.

Tunnistamamme 6 palvelua asiakkuudessa (ks. kuva yllä) ovat kuin 6 eri kuningaskuntaa. Jokaisella on omat resurssinsa ja tapansa jakaa niitä. Jokaisella on myös oma kielensä (esim. terveys-, opetus-, kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaisen kielet). Yhteistyö on kuin diplomatiaa, jossa yhteen sovitetaan kunkin ”kuningaskunnan” omia resursseja ja agendaa. Entä ratkaisu? Luhmannilaisittain ajateltuna kuningaskunnat edustavat omia systeemejään. Yhteistyön ongelma on se, etteivät systeemit ole yhteen sovitettavissa. Ratkaisu ei siten ole systeemien rajojen rikkominen, vaan yhteisen kohtaamisen kentän ja kielen luominen. Eli, eräänlaisen metasysteemin rakentaminen. Tätä kutsumme palvelusysteemiksi, koska siinä osaamisen resurssit kohtaavat asiakkuuden tarpeet asiakkuuden ehdoilla – oikea-aikaisesti ja asiakkuuden tarpeet yksilöllisesti huomioiden.

Perheiden palveluiden osalta palvelusysteemi rakentuu asiakkuuden idean ympärille. Resurssisysteemit taas tuottavat sitä osaamista, jota palvelusysteemi hyödyntää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osaamisalueet määritellään (ei professio- tai toiminta-) vaan systeemilähtöisesti. ”Samankieliset laitetaan samaan ryhmään”. Edelleen, jokaisen rooli määritellään suhteessa asiakkuuteen. Ei siis suhteessa toisiinsa, mikä on valtava ero yhteistyömalliin nähden. Jokaisen olemassaolon oikeutus ja onnistuminen myös arvioidaan suhteessa perheen hyvinvoinnin edistämiseen.

Sanomamme on tämä: Vaikuttava muutos tarkoittaa palvelujärjestelmän sanoittamista uudelleen. Tarvitaan yhteinen asiakkuuden kieli ja agenda. Tarvitaan ajatuksellinen ja rakenteellinen vallankumous. Tarvitaan muutos kuningaskunnista liittovaltioon.

Osaaminen perheiden hyvinvoinnin tueksi

 

Tarvitsemme siis kokonaan uudenlaisen järjestelmän. Sellaisen, joka mahdollistaa, että kuka tahansa ammattilainen saa oman työnsä tueksi tarvittavan määrän muita osaajia kulloisenkin tilanteen määrittelemällä tavalla. Nykyjärjestelmään rakennetut esteet, toimintokohtainen johtaminen ja budjetointi eivät saa olla perheen tukemisen tiellä. Johtamisen tulee tukea uutta asiakkuuskeskeistä toimintaa. Esimerkiksi jos perheellä on lastensuojeluasiakkuus, niin sosiaalityöntekijän on saatava perheen tilanteesta riippuen perhetyön, psykiatrian, kasvatuksen tai vaikka työvoimapalveluiden osaajia joustavasti perheen tueksi ilman viikkojen kalenterisumplausta, lähetteitä ja monen portaan esimiesten suostumuksia.

Olemme myös vertailleet, mitkä asiat erottavat korkean lastensuojelun palvelutarpeen kunnat matalan palvelutarpeen kunnista. Tässä vertailussa erottaviksi tekijöiksi nousivat kysymykset työllisyydestä, toimeentulosta ja perheiden eheydestä. Eivätkö siis kysymykset perheen arjen sujumisesta pitäisi olla osa työllisyyden, toimeentulon ja perheen eheyden keskusteluja? Eikö lastensuojelu ole loppuen lopuksi elinkeinopoliittinen kysymys ja sellaisena ratkaistava? Tämäkin tukee päätelmäämme, että yksin kotipalvelulla perheiden hyvinvointia ei lisätä.

Pikavoittoja ei näissä arpajaisissa jaeta!

 

Vaatii vielä paljon viisaita ajatuksia, erityisen paljon rohkeutta ja tahtotilaa, niin perheiden todellinen hyvinvoinnin edistäminen on varmasti mahdollista. Listaan pitää vielä lisätä avainsanoiksi kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys. Kun kysymys on suuresta nykyjärjestelmää ravistelevasta muutoksesta, on turha odottaa nopeita voittoja. Mutta niitä hitaitakaan muutoksia ei synny, ellei nyt aloiteta tosissaan määrätietoinen työskentely uuden toimintamallin luomiseksi.

Tulemme jatkossakin kirkastamaan ajatteluamme tämän blogin sivuilla. Toivotaan, että seuraavan kerran voisimme aloittaa tarinan positiivisilla uutisilla lasten, nuorten ja perheiden tilanteesta Suomessa.