Katsoessani nuoriamme tänä päivänä, näen heidän kasvunsa ja kehityksensä, sekä vahvan tahdon onnistua omassa elämässään. Muistan jokaisen kasvot heidän saapuessaan SOS-Lapsikylään marraskuussa 2015. Bussikuljetus toi pihaamme ryhmän lapsia ja nuoria, jotka vasta edellisenä päivänä olivat ylittäneet Suomen rajan hakiessaan turvaa ja suojelua. Näistä kasvoista näkyi surua, pelkoa ja hämmennystä, mutta myös toivoa ja iloa.

Marraskuussa syntymäpäivä ja läksiäiset

Tämän vuoden marraskuussa olemme eläneet yhteistä elämää jo neljä vuotta. Väistämättä SOS-Lapsikylässä tunnemme suurta ylpeyttä ja kunnioitusta siitä, että vaikeista lähtökohdistaan huolimatta nuoret ovat rohkeasti eläneet elämäänsä eteenpäin.

Vuosittain vietämme perheryhmäkodin syntymäpäiväjuhlia. Juhliin kutsutaan taloyhtiön naapureita, nuorten edustajia, sosiaalityöntekijöitä, kummiperheitä ja muita nuortemme elämässä olevia ihmisiä. Marraskuinen syntymäpäiväjuhla on hyvin erilainen, koska vietämme samalla läksiäisiä. Sopimuksemme kunnan kanssa päättyy ja syksyn aikana nuoret siirtyvät pois perheryhmäkodista.

Tuntuu arvokkaalta, jopa etuoikeutetulta, että olemme saaneet jakaa yhteistä elämää näiden nuorten kanssa. He ovat opettaneet meitä elämästä ja ihmisyydestä. Yhteiset vuodet ovat ohjanneet yhä huolellisemmin kiinnittämään huomiota lapsen etuun ja YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen, jonka mukaan huomiota tulee kiinnittää muun muassa lapsen etniseen taustaan ja kasvatuksen jatkuvuuteen.

Perheyhteisö, jossa voi turvallisesti kasvaa ja kehittyä

Ensimmäisenä työpäivänäni SOS-Lapsikylässä ryhdyimme perustamaan ryhmäkotia yksin maahan tulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille. Lähdimme puhtaalta pöydältä, ilman etukäteen valmisteltua toimintasuunnitelmaa tai olemassa olevia rakenteita. Asiakasryhmä oli kaikille uusi. Ensimmäinen ratkaisumme oli, että emme lähde perustamaan perinteistä laitosta. Kaiken perustana oli SOS-Lapsikylän visio: ”Jokainen lapsi elää perheessä rakastettuna, arvostettuna ja turvassa.” Tähän visioon olemme oppineet luottamaan näiden vuosien aikana. Yhdessä muodostamme perheyhteisön, jossa lapsi voi turvallisesti kasvaa, kehittyä ja kuntoutua.  

Uusien palveluiden ja hoitotyön suunnittelu yksin maahan tulleille nuorille ei aina ole ollut yksinkertaista. Pakolaistaustaisten nuorten elämä ei useinkaan sijoitu olemassa olevien raamien sisälle. Heidän elämäntilanteeseensa liittyy suuri epävarmuus ja kompleksisuus. Hoito- ja kasvatustyötä sekä palvelurakenteita on pitänyt arvioida ja organisoida totuttujen normien ja rajojen ulkopuolella, jotta lapset ja nuoret saavat parhaan mahdollisen hoivan.

”Teidän pitää katsoa meidän sydämeen”

Yksin maahan tullut lapsi joutuu elämään erossa vanhemmistaan ja perheenjäsenistään. Osaava hoivatyö ja pitkäkestoiset ihmissuhteet luovat pohjan kotoutumiselle. Nuoret ovat kertoneet, että luottamuksen syntyminen on hidasta, siksi pitkäkestoiset ihmissuhteet ja tutut asiat ja ihmiset ovat tärkeitä. Erään nuoren sanat ovat jääneet mieleeni: ”Me voidaan hymyillä ja näyttää siltä, että kaikki on ok, mutta sydämessä ei tunnu hyvälle. Teidän pitää katsoa meidän sydämeen.” Jos emme osaa katsoa nuorten sydämeen, kuinka voisimme ymmärtää, millainen toiminta on lapsen edun mukaista? 

Yhteinen aika nuortemme kanssa on ohjannut yhä tietoisemmin asettamaan lapsen edun aidoksi lähtökohdaksi palveluiden suunnittelussa ja päätöksenteossa. Tämän varmistamiseksi olemme muun muassa perustaneet kehittäjänuorten ryhmän, joka on ollut tiiviisti mukana kehittämässä SOS-Lapsikylän kotoutumistyötä. Olemme oppineet, että pelkät strategiat ja mittarit eivät riitä. Muuttuviin tarpeisiin tulee reagoida joustavasti ja ripeästi. Tahtomme on kehittää ja kehittyä yhdessä nuorten kanssa.

Koti, johon voi aina palata

Yksin maahan tulleiden lasten ja nuorten elämäntilanne on hyvin erityinen ja monitahoinen. He eivät automaattisesti ole lastensuojelun asiakkaita, vaikka niin voisi kuvitella. Haluaisinkin haastaa päättäjiä, asiantuntijoita, viranomaisia ja hoitohenkilökuntaa jatkuvasti arvioimaan toimintaansa: miten lapsen etu konkreettisesti näkyy lasten elämään vaikuttavissa ratkaisuissa? Sopeutuvatko lapset ja nuoret totuttuihin normeihin ja palvelurakenteisiin, vai joustavatko ne palvelemaan lasten yksilöllisiä elämäntilanteita ja erityistarpeita? Näitä kysymyksiä olemme SOS-Lapsikylässä pohtineet, kun saimme 
vastuullemme ihan uudenlaisen asiakasryhmän yksin maahan tulleista lapsista ja nuorista.

Vaikka nuoremme pian muuttavat pois SOS-Lapsikylästä, luotan siihen, että he pärjäävät hyvin elämässä jatkossakin. Kunpa vain muistaisimme, että jokaisen päivän jokaisena hetkenä nuortemme sydämissä ja muistoissa elävät heidän vanhempansa, perheensä ja lapsuudenkotinsa, koko heidän elämänsä. Nuoren sanoin: ”Perhe on mun mielessä joka päivä.”

SOS-Lapsikylän perheryhmäkoti on nuorillemme koti. Nuoret sanovat aina tulevansa kotiin. Toimintamme päättyessä syksyllä toivon, että SOS-Lapsikylä on merkinnyt nuorillemme myös kotia sydämessä. Sellaiseen kotiin voi aina palata.