Poikkeustilan aikana olen päässyt seuraamaan etänä joidenkin sijaisperheiden elämää. Koulut ja päiväkodit avattiin eilen ja maaliskuun alkupuolelta asti voimassa olleita suosituksia koronariskin leviämisen ehkäisemiseksi on alettu muutoinkin purkaa. Miten poikkeukselliseen tilanteeseen sopeuduttiin ja miten se näyttäytyi sijaisperheiden elämässä? 

Tässä muutamia esimerkkejä niistä hyvistä asioista, joita poikkeustila toi sijaisperheiden elämään:

Kiire hävisi. Perheet saivat viettää aikaa yhdessä, koska suositus lähikontaktien välttämisestä muutti elämää radikaalisti. Lapset siirtyivät kotiin käymään etäkoulua ja myös harrastukset sekä kyläilyt jäivät tauolle. Perheenjäsenet viettivät aikaa keskenään ja tekivät asioita yhdessä. 

Luottamus ja turvallisuudentunne lisääntyivät. Sijaisperheen lapsi on saattanut elää turvattomissa oloissa. Hän on voinut myös olla aiemmin sijoitettuna toisessa perheessä, mutta sijoitus on saattanut jostain syystä katketa. Tällöin lapsen on vaikea muodostaa luottavaista kiintymyssuhdetta sijaisvanhempaan. Sijoituksen alussa lapsi tarvitsee erityisen paljon sijaisvanhemman huomiota ja apua tunteidensa ja käyttäytymisensä säätelyssä, mikä on raskasta sekä lapselle että vanhemmalle. Intensiivinen yhdessäolo ja päivä päivältä samanlaisina toistuvat, ennakoitavat rutiinit, vähentävät lapsen kontrollintarvetta ja lisäävät turvallisuuden tunnetta. 

Sijaissisaruus vahvistui. Kun perheeseen tulee sijaislapsi, uusi tilanne on haasteellinen ja kuormittava myös perheen biologisille lapsille. Perherakenne muuttuu ja perheenjäsenten keskinäinen dynamiikka heilahtaa. Tarvitaan aikaa, jotta perheen vuorovaikutussuhteet asettuvat taas uuteen, toimivaan uomaan. Kun kaikki ovat kotona, on perheenjäsenillä aikaa lujittaa suhdetta toinen toisiinsa.

Digitaidot lisääntyivät. Etäkouluun tai -työhön liittyvien velvoitteiden vuoksi sekä lasten että vanhempien taidot sähköisten järjestelmien käyttämisessä kasvoivat. 

Digiyhteys ei korvaa aitoa läsnäoloa

Lisääntyvän sähköisen yhteydenpidon keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että digitaalisissa kanavissa käydyt keskustelut eivät korvaa aitoa kohtaamista. Sijoitetut lapset ovat saaneet tavata vanhempiaan, mikäli se on ollut mahdollista koronasuositusten puitteissa. Silti sekä lasten että sijaisperheiden yhteydet läheisiinsä tapahtuivat pitkälti sähköisten välineiden avulla. Aito lähellä olo ja kosketus on tärkeää, jonka vuoksi onkin toivottavaa, että tautiriskin mentyä ohitse tapaamme jälleen toisiamme kasvotusten.

Tästä intensiivisestä ajasta ja kiintymyssuhteen syntymisestä kodin turvapesässä kertovat kahden pienen lapsen kommentit sijaisvanhemmalleen: ”Haluan, että sinä olet minun äiti” ja ”En halua mennä tarhaan, haluan, että korona-aika jatkuu". Molemmat lauseet kertovat siitä, että poikkeusajassa on myös jotain hyvää – lasten ja sijaisvanhempien suhteet ovat saaneet rauhassa vahvistua rauhallisemman elämänrytmin keskellä.