Monet ryhtyvät perhehoitajiksi halusta auttaa lasta ja antaa lapselle rakastava koti. Tämä sopiikin hyvin perhehoidon luonteeseen perheen- ja kodinomaisena hoitona, jonka tarkoituksena on tarjota lapselle mahdollisuus läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan ja sosiaalisia suhteitaan. Perhehoitajaksi ryhtyvän on silti tärkeä tiedostaa, että kysymyksessä ei ole hyväntekeväisyys- eikä vapaaehtoistoiminta. Sijoitetusta lapsesta ei tule perhehoitajalle omaa lasta, vaikka lapsen tasavertainen asema perheessä pitääkin turvata. Tärkeää on myös ymmärtää, että lapseen liittyen merkittävimmät ja kauaskantoisimmat päätökset tekee viranomainen lapsen huoltajan ja vanhemman kanssa, vaikka lapsi asuukin perhehoitajan kotona.


Perhehoitaja tekee viranomaistehtävää


Lastensuojelun perhehoito on julkinen hallintotehtävä, jonka tarkoituksena on sijaishuollossa olevan lapsen hoitaminen ja kasvattaminen. Yksityinen perhe on vastuussa lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta, koska lapsen huostaan ottanut viranomainen ei voi instituutiona tehtävää hoitaa. Julkisen hallintotehtävän siirtäminen yksityiselle perheelle ei kuitenkaan saa vaarantaa lapsen ja vanhemman perus- ja ihmisoikeuksia, oikeusturvaa eikä hyvää hallintoa. Näin säädetään perustuslaissa.

Hyvin harva perhehoitaja kuitenkaan mieltää hoitavansa useamman lain raamittamaa julkista hallintotehtävää. Toisaalta myöskään perhehoidon parissa työskentelevät ammattilaiset eivät tunnu olevan tietoisia perhehoitajan tehtävän luonteesta viranomaistehtävänä.


Hyvässä yhteydessä sijoitetun lapsen perheeseen


Perhehoidon vahvuutena on, että lapsi saa kasvaa perheessä tasavertaisena perheenjäsenenä. Samalla se kuitenkin aiheuttaa suurimmat kohtaamani ongelmat perhehoidossa. Inhimilliset tunteet ja julkinen valta sopivat huonosti yhteen. Pahimmillaan sijoitetusta lapsesta tulee perhehoidossa niin vahvasti osa omaa perhettä, että viranomainen ja lapsen vanhemmat sekä muu lähipiiri koetaan uhkana ja rasitteena perhe-elämälle.

Erityisen ongelmallisia ovat tilanteet, joissa perhehoitajat eivät kykene turvaamaan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaista suhdetta vanhempaan ja muuhun sukuun (Lapsen oikeuksien sopimus: 9.3, 8 ja 16). Lastensuojelun perhehoidossa saatetaankin ajautua tilanteeseen, joka vastaa kärjistynyttä huoltoriitaa. Tilanteen pitkittyminen voi johtaa pahimmillaan lapsen sijaishuoltopaikan vaihtamiseen.


Lainsäädännön tunteminen tärkeää


Inhimillisten tunteiden ja julkisen vallan välisen jännitteen purkaminen lastensuojelun perhehoidossa on tärkeää ja mahdollista. Jännitettä voidaan vähentää painottamalla nykyistä enemmän ammatillisuutta, joka liittyy lain raamittaman julkisen hallintotehtävän hoitamiseen. Ammatillisuuden korostamisen ei tarvitse heikentää perhehoidon vahvuuksia, eikä se tee perhehoitajan tehtävästä työtä. Ammatillisuuden painottaminen antaa kuitenkin perhehoitajalle paremmat valmiudet kohdata lastensuojelun sijaishuoltoon liittyvät haasteet.

Kun tehtävien ja vastuiden jakautuminen sijaishuollossa olevan lapsen asiassa on selvempää, perhehoitaja voi keskittyä perustehtäväänsä lapsen arjen aikuisena. Tieto lain asettamista raameista on tärkeää, jotta lapsen ja vanhemman perus- ja ihmisoikeuksia ei loukata. Myös perhehoitajien oikeusturva edellyttää sitä.

Kirjani tavoitteena on vahvistaa lastensuojelun perhehoidon juridista perustaa ja ymmärrystä perhehoidosta julkisena hallintotehtävänä, jota säätelevät lait perustuslaista alkaen. Suurin osa vuosien varrella havaitsemistani ongelmista ja niihin liittyvästä inhimillisestä kärsimyksestä olisi ollut vältettävissä, jos kaikki lastensuojelun perhehoidon osapuolet – viranomainen, huoltaja, vanhempi ja perhehoitaja – olisivat tunteneet paremmin juridisen asemansa ja toimintamahdollisuutensa.