Käy koulut ja hanki pätevyys / Et voi panna sitä päihteiden syyks / Ettet pystynyt pitämään rotia / Vaikket nyt kestä sun kotia / Mee eteenpäin kun sotilas”

Tämä Jukka Pojan biisi on jäänyt vahvasti mieleeni. Vuosia sitten eräs alakouluikäinen lapsi soitti minulle tämän kappaleen lempikappaleenaan, ja kuunnellessamme tätä välillämme vallitsi surullinen ja samalla jotenkin haikea tunnelma. Tiesimmehän molemmat, että hänen vanhempansa taistelivat päihteiden ja perhe-elämän välillä. Se ristiriitainen ilmapiiri oli tämän pienen lapsen kannettavana: rakkaus ja huolehtivuus, tasapainoinen vanhemmuus silloin kun vanhemmat olivat selvinpäin, ja kääntöpuolena riitaisa ja väkivaltainen, salaisuuksien verhoama elämä, kun päihteet ottivat vallan. *

Aito muutostyö vaatii luottamusta

Viime aikoina on yhteiskunnallisestikin puheissa ollut suhdeperustaisen työn merkitys sosiaalipalveluissa vaikuttavuuden luojana. Aito dialogisuus on merkittävä osa tätä: Miten asiakkaamme tulevat kohdatuiksi?

Millaisia kokemuksia sinulla on lastensuojelussa arvostamisesta ja kuulluksi tulemisesta? Asiakkaana, läheisenä tai työntekijänä? Mitä kohtaaminen oikeastaan tarkoittaa?

Jokaisella on omat odotuksensa siitä, miten tulee kohdelluksi ja kohdatuksi. Monilla on huonoja kokemuksia aiemmin saamastaan kohtelusta, niin yksityiselämässä kuin asiakkaana eri palveluissa. Meillä perhekuntoutukseen tulevien asiakkaiden keskuudessa on yleistä, etteivät he tunne, että luottamusta olisi aiemmin ollut riittävästi, jotta aito työskentely olisi mahdollista.

Meillä lastensuojelun työntekijöillä tulisi olla riittävä ymmärrys siitä, miten ihmisen mieli toimii. Kokiessaan pelkoa, ihmisen fysiikka käskee ihmistä joko taistelemaan tai pakenemaan. Mielen ja kehon biologiaa siis. Miten voisimme olettaa, että asiakkaamme pystyisivät aitoon työskentelyyn, kunnes olemme riittävällä tavalla luoneet luottamusta heidän kanssaan ja käsitelleet pelon tunnetta? Entä mitä ovat ne keinot, joilla luomme luottamusta?

Rehellistä puhetta

Asiakkaidemme mielestä luottamuksen rakentamiseen ei tarvita muuta kuin että puhumme asioista niiden oikeilla nimillä, arvostaen ja ymmärtäen. Erään asiakkaan sanoja lainatakseni: ”Täällä perhekuntoutuksessa on tullut kokemus, että itsekin pystyy olemaan rehellinen, kun täällä ei tartuta lillukan varsiin vaan keskitytään olennaiseen”. 

Monilla asiakkaillamme on II-tyypin traumoja, joista meidän ammattilaisten tulisi myös ymmärtää riittävästi. Miten traumat vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen ja perheen elämään? Pelkkä ymmärrys ei riitä. Meillä tulee olla keinoja ja valmiuksia auttaa ihmisiä heidän tunteidensa säätelyssä. Perhettä ei aina auta, että vanhemmille kerrotaan, miten heidän tulee toimia. Rutiinien luominen yhdessä auttaa vakauttamaan arkea, joka on perhekuntoutuksen yksi keskeinen tehtävä. Pysyviä muutoksia saadaan kuitenkin ainoastaan aikaan silloin, kun kyetään luomaan riittävän turvallinen ilmapiiri, jossa asioita voidaan todella käsitellä. Perhekuntoutuksessa keskeistä on, että ihmisen sisäinen motivaatio muutokseen saadaan herätettyä. Sisäisen motivaation herättämisessä tärkeintä on ihmisen psykologisten perustarpeiden vahvistaminen. 

Avoimesti kohti muutosta

Muutos tapahtuu yhteistyössä. Tärkeää on, että uskallamme myös tarkastella itseämme työntekijänä asiakkaan kanssa. Sitä, miten minä olen onnistunut auttamaan, tai miten minä pystyisin auttamaan paremmin? Mikä tavassani työskennellä on sopinut tai ei ole sopinut asiakkaalle?

Mitä voimmekaan saada aikaan, jos kykenemme luomaan sellaisen ilmapiirin, jossa molemmat osapuolet uskaltavat tehdä virheitä, eivätkä pelkää, mitä siitä seuraa? 

”Mut valo paistaa tunnelin päässä
Nyt sinnittelet, pysy kii elämässä”

Siitä voi seurata tarinoita, joissa vanhempi ymmärtää päihdeongelmansa vaikutukset ja haluaa toipua.  Tarinoita, joissa lapsi tulee ymmärtävästi kohdatuksi, ja tarinoita, joissa vanhempi löytää henkisesti kadottamansa yhteyden lapseensa. 

Näin kävi myös alussa kertomassani tarinassa: Vanhempien toipuminen alkoi aidosta ongelmien tunnistamisesta ja halusta tehdä yhdessä työtä paremman elämän eteen. Lapsi sai jatkaa elämäänsä omassa perheessään. Rakastettuna, arvostettuna ja turvassa, minkä eteen me SOS-Lapsikylässä teemme töitä.

Yhdessä tehtävään vuorovaikutustyöhön tarvitaan molemmat osapuolet: niin asiakas kuin työntekijä. Rehellisenä ja avoimena toiselle ihmiselle. Ihmisenä ihmiselle. Kun eräässä kuntoutuksessa olleilta vanhemmilta saamassamme palautteessa luki ”elämämme parasta aikaa”, voi todeta onnistuneensa työntekijänäkin. 

 

*tarinan yksityiskohtia on muutettu yksityisyydensuojan vuoksi

Kirjoittaja toimii perhekuntoutuksen ja perhetyön palvelujohtajana SOS-Lapsikylä Espoo ja Vantaan alueella. Alueella toimii perhekuntoutusyksikkö Vantaan Kivistössä, sekä perusteilla on uusi yksikkö Espooseen. 

SOS-Lapsikylän perhekuntoutus toteutetaan kalustetuissa asunnoissa ympärivuorokautisena palveluna, työntekijätilojen sijaitessa välittömässä läheisyydessä. Uskomme, että perhedynamiikan ilmiöt säilyvät näin mahdollisimman samanlaisina kuin kotioloissa, vahvuuksine ja haasteineen, jolloin pääsemme paremmin auttamaan perheitä heidän haasteissaan sekä lapsiperhearjen hallinnassa. 
Yksiköiden ympärivuorokautisuus mahdollistaa joustavan, intensiivisen ja räätälöidyn avun perheille. Jokaisen perheen kanssa työskentelee myös yksikkömme perheterapeutti. Perhekuntoutustyöskentely on lasten ja vanhempien vuorovaikutussuhteisiin keskittyvää, ohjauksellista ja hoidollista osaamista yhdistävää työskentelyä. Perheterapeuttiset menetelmät ja suhteen luominen ovat keskiössä hoidollisen prosessin tukemisessa.