Lastensuojelun leimaavuudesta on muuten SOS-Lapsikylässä meneillään ajankohtainen kampanja:
Älä leimaa – näe paremmin. Mutta palatakseni alkuperäiseen asiaan niin, perinteisestä lapsikylästä on Tampereellekin haluttu tuoda jotain hyväksi havaittua. Ja se on yhteisöllisyys. 

Mitä yhteisöllisyys sitten on? Tätä teemaa ja termiä voisi tarkastella varmasti monenlaisesta näkökulmasta. Päätin kuitenkin jakaa niitä arjen kokemuksia, joissa minulle on tullut oivallus, että tätä se yhteisöllisyys on. 

Uusi sijaisperhe oli juuri muuttanut Tampereen kylän asuntoon. Sisälle oli päässyt villiintynyt lintu, jota sijaisvanhempi ja lapset eivät olleet saaneet ulos, mutta saivat lukittua sen varastohuoneeseen. Vanhempi oli miettinyt ketä hän pyytäisi avukseen, koska ei tuntenut juuri ketään uudelta paikkakunnalta ja me toimiston työntekijätkin olimme vapailla. Hän muisti kuitenkin olleen puhetta, että myös naapuritalossa asuu kylän yhteisöön kuuluva sijaisperhe. Sinne siis. No naapurit eivät juuri olleet kotona, mutta neuvokas sijaisvanhempi jätti postiluukkuun lapun, jossa pyysi apua ja olemaan häneen yhteydessä kun perhe palaisi. Ja niin apu saapui. Lapset kertoivat, että naapurin mies sai autettua linnun pois asunnosta. 

Päiväkodilla yksi työntekijöistämme oli hakemassa kylässä asuvaa lasta hoidosta. Lapsen kaverit olivat tulleet kysymään: ”Onks toi se sun äiti?”, johon lapsi vastasi tomerasti: ”Ei kun se on Susanna toimistolta”. Kaverit tyytyivät vastaukseen eikä kenellekään tullut mieleenkään kysyä mikä ihmeen toimisto. Kukapa nyt ei toimiston väkeä tuntisi.

Eräs lapsi nimesi värittelynsä päätteeksi kuvaan Tampereen SOS-lapsikylän toimiston aikuisia. Mukaan pääsivät myös kylässämme aikain saatossa olleet opiskelijat. Yhteisön jäsenet siis muistetaan hyvin.


Itselleni erityisen tärkeä osoitus yhteisöön kuulumisesta ovat ne lämpimät halaukset lapsilta tavatessamme. Ja kokemukseni vahvistui entisestään vappuna kun toimiston ovesta löytyi aamulla pussi, jossa luki viesti ”tervetuloa töihin naiset”. Niitä tuoreita kotitekoisia munkkeja nauttiessani kävi minulle ihan selväksi mitä yhteisöllisyys on. Se on auttamista, kuulumista joukkoon, lämpimiä halauksia ja ”kaikkee makeeta” (kuten munkkeja).