Paljon lisää ymmärrystä olen saanut analysoimalla useita vuosia kestäneitä lastensuojelun asiakkuuksia dokumenttiaineistojen avulla. Tavoitteenani on ollut oppia tavastamme auttaa perheitä.

Keskeinen huomio, jonka tein analysoidessani tuhansista sivuista koostuvaa aineistoa, oli auttamistyön toimistokeskeisyys. Esimerkiksi, kun huolena on, että vanhemmat käyttävät runsaasti päihteitä, vanhemmat ja usein myös lapsi, kutsutaan tapaamiseen lastensuojelutoimistoon. Tai jos lapsi tarvitsee apua tunteiden hallinnassa, hänet ohjataan arvioitavaksi perheneuvolaan. Tai jos perhe tarvitsee apua talouden hallinnassa, heidät ohjataan varaamaan aika sosiaalitoimistosta. Näin se menee aika usein, joskaan ei aina. Aineistossani kuitenkin oli hyvin tyypillistä, että ihmisen vointia arviointiin sen mukaan, miten hyvin hän tuli annetuille ajoille erilaisiin palveluihin. Ulkopuolisena lukijana jäin miettimään, kertooko ajoilla käyminen todellisuudessa paljoakaan ihmisen hyvinvoinnista, puhumattakaan koko perheen hyvinvoinnista. Mitäpä, jos auttamistyö tapahtuisi ensisijassa perheiden kodeissa ja vain perustelluista syistä toimistoissa?

Esimerkiksi lastensuojelussa kotikäyntejä kyllä tehdään, mutta nimitys ”kotikäynti” kuvastaa mielestäni hyvin kodin roolia sosiaalityön tekemisen paikkana. Siellä kyllä käydään, mutta suurimmaksi osaksi työ tehdään muualla. Logiikka näyttää toimivan niin, että toimistossa tehdyn työn ajatellaan siirtyvän sieltä ihmisten arkisiin ympäristöihin ihmisten mukana. Poikkeuksena on toki perhetyö, jota tehdään yleisesti pääasiassa perheiden kodeissa ja muissa arkiympäristöissä.

Toimistoissa työskentely on toki myös resurssikysymys. On tehokasta tavata asiakkaita ajanvarausperiaatteella sosiaalitoimistoissa, mutta mitäpä jos ajattelisimme asiaa täysin sosiaalityön ymmärryksestä käsin. Eikö silloin kannattaisi mennä auttamaan ihmisiä sinne, missä he elävät elämäänsä ja tukea elämän sujumista siellä, eikä virastotaloissa, perhekeskuksissa, hyvinvointineuvoloissa tai palvelukioskeissa. Usein törmää ajatteluun, että haastavissa elämäntilanteissa elävät ihmiset tarvitsevat paljon erikoistunutta osaamista, joka on tärkeää tuoda yhden katon alle, mutta mielestäni vähintään yhtä kiinnostuneita pitäisi olla siitä, miten tämä korkea osaaminen viedään virastoista ja keskuksista pois ihmisten ja heidän elämäntilanteidensa luokse. Ajattelen, että se vaatii jopa korkeampaa ja kehittyneempää asiantuntijuutta kuin omissa turvallisissa työhuoneissa työskentely.

Jos auttamistyö tapahtuisi pitkälle siellä missä ihmiset elävät elämäänsä, tarvitsisimme huomattavasti vähemmän toimistotiloja. Nykyisellään monin paikoin työskennellään siten, että jokaisella työntekijällä on oma huone, jossa voi rauhassa tavata asiakkaita ja tehdä kirjallisia töitä. Nämä tilat ovat epäviihtyisyydessään usein puheenaiheena. On selvää, että toimistotilojakin tarvitaan. On paljon asioita, joita on tärkeää saada puhua rauhallisessa paikassa ja työntekijöiden runsaalle kirjalliselle työlle pitää olla oikeanlaiset olosuhteet. Nämä eivät kuitenkaan saisi ohjata auttamistyön tekemistä niin, että ns. normaalit elinympäristöt jäävät työn tekemisen paikkoina vähäiselle huomiolle. Jos pystyisimme lisäämään perheiden kotona ja muissa tavanomaisissa kasvuympäristöissä, kuten päivähoidossa ja kouluissa tehtävää työtä, niin voisimme myös säästää toimistokuluista. Tässä jos missä tulisi nykytekniikka hyödyntää auttamistyön välineenä huomattavasti paremmin.

Kulkemani matka näiden haastavissa elämäntilanteessa elävien perheiden dokumenttien kanssa oli erittäin avartava ja antoisa kokemus. Mietin, että miksi en itse pysähtynyt useammin käymään perheiden kanssa pitkää lastensuojelun dokumenttiaineistoa läpi silloin kun itse toimin lastensuojelussa sosiaalityöntekijänä. Ensimmäisenä tulee mieleen, ettei siihen ollut aikaa. Ehkä niinkin, mutta uskon, että se olisi varmasti maksanut vaivansa takaisin. Mielestäni me asiantuntijat olemme velkaa niille lapsille, joita emme ole osanneet parhaalla mahdollisella tavalla auttaa, että olemme edes kiinnostuneita oppimaan näistä virheistä. Oppiminen tulisi ylettää myös organisaatioiden tasolle ja uudella tiedolla pitäisi olla vahvasti ohjaava vaikutus myös palveluiden johtamiseen ja päätöksentekoon.

Näillä mietteillä tähän innostavaan syksyyn!