”Yhteiskunnan moninaisuus on lisääntynyt ja se kävelee maanantaiaamuisin koulun portista sisään. Yhteiskunta on polarisoitunut, entistä nuoremmilla lapsilla näkyy mentaalisia haasteita, minkä lisäksi moninaisuutta lisäävät maahanmuuttoon liittyvät kielelliset sekä kulttuuriset valmiudet aloittaa koulunkäynti”, sanoo Heinonen.

Saman ikäisillä jopa 7 vuoden osaamiseroja

Vaikka kaikki oppilaat pyritään suomalaisessa koululaitoksessa pitämään mukana, on Heinosen mukaan tärkeää ottaa huomioon myös oppilaiden erilaisuus. Nyt lähdetään ajatuksesta, että kaikille tarjotaan sama opetus, mikä ei Heinosen mukaan ota riittävästi huomioon oppilaiden tarpeiden moninaisuutta.

”Peruskoulun sisällä saattaa olla saman ikäisillä oppilailla seitsemän vuoden osaamiseroja keskenään. Ajatus siitä, että kaikki lähtevät samalta viivalta oppimaan, ei ole ihan totta. Me kaikki opimme eri tavalla. Se, että yksi opettaja vastaa isosta joukosta oppilaita, ei välttämättä toimi”, Heinonen sanoo.

Heinosen mukaan opettajan ammatti on muotoutunut yksilötyöksi, vaikka asioita pitäisi tehdä entistä enemmän yhdessä paitsi koulussa, myös muiden lasten hyvinvoinnista vastaavien ammattilaisten kanssa, jotta lasten moninaisiin tarpeisiin pystyttäisiin paremmin vastaamaan. Pohdittavaa riittää. Kun siirrytään yläkouluun ja aineopetukseen: kuka on se opettaja, jolla on aikaa kohdata oppilas? Entä miten pidämme huolta siitä, että jokaisen lapsen kanssa onnistutaan silloinkin, kun lapsen elämästä joku arvokas peruspalikka puuttuu tai on vajavainen?

”Ratkaisuja ei löydy ulkoistamalla asioita, vaan ne voidaan löytää ainoastaan ihmisten välillä. Lähiyhteisön mukana oleminen on olennainen asia. Eri ammattilaisten ja lähiyhteisön kanssa löydämme ratkaisuja lapsen elämässä, jotta oppiminen voi tapahtua.”

Liian usein kellään ei ole kokonaisvastuuta lapsesta

Olli-Pekka Heinosen mielestä olisi tärkeää, että jokaisella erityisen tuen tarpeessa olevalla lapsella ja nuorella olisi yksi aikuinen, joka kulkisi rinnalla. Aikuinen myös vastaisi siitä, että lapsen lähiyhteisö saataisiin mukaan yhdessä ratkaisemaan lapsen ongelmia.

”Liian usein kellään ei ole sitä vastuuta. Kaikki tekevät oman työnsä erittäin laadukkaasti ja hyvin, mutta silti lopputulos on huono. Tilannetta pitäisi miettiä lapsen hyvinvoinnista käsin, ei eri hallinnonalojen tulostavoitteista lähtien. Myös lainsäädäntöä pitäisi pohtia uudella tavalla sekä vahvistaa merkittävästi yhteistyövelvoitetta. Silloin sopisimme, kuka on se taho, joka mukana kulkevan aikuisen roolin kussakin tilanteessa ottaa”, tiivistää Heinonen.

Kuuntele tästä kaikki jaksot