”Olin surullinen, mutta samaan aikaan myös huojentunut asian varmistuttua. Heti tiedon saamisen jälkeen tunsin itseni turhautuneeksi ja tarpeettomaksi”, sanoo Helena.

”Minua tieto auttoi siirtymään elämässä eteenpäin, kun omille epäilyille tuli varmistus”, lisää Arto.

Parisuhteen luonne muuttui tiedon saamisen jälkeen joksikin aikaa. Lapsen saaminen tai saamattomuus ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut ratkaisevaa suhteen jatkumiselle.

”Ensin ajattelimme, että olemme sitten varmaan kahdestaan melko pitkään. Lapsen saaminen ei ollut pakottava välttämättömyys meille missään vaiheessa”, Helena toteaa.

Aluksi Peltomaat sulattelivat ajatusta lapsettomana pariskuntana olemisesta. Melko pian syntyi ajatus siitä, että muitakin vaihtoehtoja perheen perustamiselle on. Yhtenä vaihtoehtona Peltomaat pohtivat adoptiota, mutta hylkäsivät sen.

”Tuttavapiirissä oltiin samaan aikaan saman asian äärellä. Kun juttelimme aiheesta, vaikuttivat jonotusajat järjettömän pitkiltä, eikä adoptio pitkästä prosessista huolimatta välttämättä edes toteutuisi”, perustelee Arto.

Hyvä vanhemmuus ei saanut mennä hukkaan

Seuraavaksi Peltomaat ryhtyivät pohtimaan sijaisvanhemmuutta, sillä sijaisvanhemmaksi ryhtyminen vaikutti heistä monella tavalla hyvältä, tarpeelliselta ja hyödylliseltä ajatukselta. Helena oli tehnyt pitkään töitä lastensuojelussa ja tiesi, että uusille sijaisvanhemmille olisi hyvin suurella todennäköisyydellä tarvetta. 

”Ajattelimme, että olisimme olleet kelpo vanhempia ja menisimme ikään kuin hukkaan, jos emme jotenkin osallistuisi lasten hyvinvoinnin lisäämiseen. Olimme myös vakuuttuneita siitä, että työskenteleminen pariskuntana onnistuisi hyvin, ja että pystyisimme sitoutumaan lapsiin”, Helena muistelee.

Peltomaat pohdiskelivat matkan varrella myös sitä, millaista hyötyä tai haittaa voisi olla siitä, ettei heillä ollut kokemusta biologisista lapsista.

”Päätimme, että se olisi enemmän vahvuus, koska asioista ei tarvitsisi ensin poisoppia. Ajattelimme, että kiintymys rakentuu luontevammin silloin, kun ei ole vertailukohtaa biologiseen lapseen”, toteaa Arto.

Peltomaat tiesivät olevansa valmiita prosessiin, kun kaikki esteet ja hidasteet olivat poissa. Jäljelle oli jäänyt vain kysymyksiä, jotka saisivat vastauksensa vasta, kun prosessissa siirryttäisiin eteenpäin.

”Halusimme olla varmoja”

Ajatus juuri SOS-Lapsikylän sijaisvanhemmiksi ryhtymisestä jäi muhimaan pariskunnan päähän, kun Peltomaat osallistuivat järjestön sijaisvanhemmuusaiheiseen infotilaisuuteen.

”Jäimme pohtimaan, olemmeko valmiita tällaiseen elämänmuutokseen. Aavistelimme, ettei kyseessä olisi pelkkä työ, vaan siitä tulisi suurin osa elämäämme. Halusimme olla varmoja, että olemme valmiita, koska emme halunneet lähteä pelkästään kokeilemaan. Sovimme Helenan kanssa jättävämme asian rohkeasti taakse, jos molemmat eivät ole varmoja tähän ryhtymisestä”, Arto kertoo.

Peltomaat menivät ensin SOS-Lapsikylään haastatteluun, jonka jälkeen he kävivät sijaisvanhemmuuteen valmistavan PRIDE-koulutuksen. Koulutuksen jälkeen pariskunta päätti, että he haluaisivat aloittaa sijaisvanhempina huostaanotetuille lapsille. Näin kävi.

Pian perheeseen kuului kahdeksan

Aluksi Helena ja Arto muuttivat SOS-Lapsikylän lapsikyläkotiin, josta aiemmin lasten kanssa asunut lapsikylävanhempi oli muuttanut pois. Alku oli Peltomaille jännittävää aikaa, sillä muutos kahden aikuisen perheestä kolmen lapsen sijaisvanhemmaksi oli iso.

”Muutaman kuukauden kuluttua meille muutti vielä kolme sisarusta, jolloin meillä oli kaikkiaan kuusi lasta! Olihan siinä alkuun sopeutumista, vaikka olimme tietysti iloisia ja onnellisia. Mietimme alkuun omaa jaksamistamme, koska varmasti tulisi myös vaikeita aikoja. Samaan aikaan luotto oli kova siihen, että kyllä me tästä selviämme yhdessä”, muistelee Helena.

Tänä päivänä Peltomailla on viisi lasta: 11-, 13- ja 15-vuotiaat pojat sekä 7- ja 10-vuotiaat tytöt. Kodista on ehtinyt jo aikuistua ja kotiutuakin lapsia. Lisäksi Arto ja Helena ovat toimineet tukiperheenä pienelle pojalle. Arki sujuu pariskunnan mukaan tasaisesti.

”Meidän perhe on perhe, vaikka emme ole sukua toisillemme ja vaikka lapsilla on omat biologiset vanhemmat. Pidämme huolen siitä, ettemme kilpaile keskenämme emmekä biologisen perheen kanssa, vaan toimimme kaikki yhdessä parhaimman mukaan”, Arto summaa. 

Elämän sisältöä laidasta laitaan

Peltomaat sanovat sijaisvanhemmuuden antavan heille paljon. Paitsi, että se mahdollistaa vaihtelevan ja mielenkiintoisen arjen, he saavat työskennellä kotona ja voivat suunnitella pitkälti kaiken itse.

Arkea rytmittävät lasten tekemiset, kuten koulu ja harrastukset. Toisinaan ollaan ihan vaan jouten.

”Lapset ovat asuneet meidän kanssamme jo niin pitkään, että ovat sopeutuneet meihin ja pitävät tätä kotinaan. Sijaisvanhemmuus tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä myös heille. Meille se tarjoaa elämään sisältöä laidasta laitaan ja monesti paljon enemmän kuin olemme pyytäneet”, Peltomaat sanovat.

Mitä haluaisitte sanoa niille Helenalle ja Artolle, joita olitte ennen sijaisvanhemmuutta?

”Paljon huonompi vaihtoehto olisi ollut jäädä lapsettomaksi. Luottakaa siihen että osaatte ja opitte”, Peltomaat hymyilevät.

 

Kiinnostuitko sijaisvanhemmuudesta?
Lue lisää: www.sijaisvanhemmuus.fi

 

Artikkeli on julkaistu Simpukka-lehden numerossa 2/2019.
 

Teksti: Tiina Tuominen