Nykyisillä sote-resursseilla pärjätään Virtasen mukaan pitkälle. Kyse on siitä, miten ne uudelleenorganisoidaan. Virtanen muistuttaa, että kaikki ratkaisevat edistysaskeleet ihmiskunnan historiassa on otettu yhteistyön kautta.

”Hyvinvointivaltiota on Suomessa rakennettu 60 vuotta. Ongelmamme on se, että mietimme mitä ihmisiltä puuttuu, vaikka pitäisi miettiä miten voisimme tukea pärjäävyyttä. Hyvinvoinnin näkökulma pitäisi kääntää uuteen asentoon.”

Kohtaamisissa ratkaistaan ihmisen kokema hyöty

Lasten hyvä tulevaisuus rakentuu Virtasen mukaan ennen kaikkea kohtaamisesta perheessä ja siitä, miten lapselle luodaan turvallinen kasvuympäristö.

”Olemme ajatelleet, että palvelut tuottavat kaiken turvan, mutta unohtaneet sen, miten lapset ja perheet elävät. Maailmalla puhutaan yhteisövaikuttavuuden näkökulmasta, jossa perheiden arkeen vaikuttavat muutkin kuin esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut, varhaiskasvatus ja koulut. Yksittäisten lasten ympärillä on yllättävä ja laaja verkosto, johon liittyvät muun muassa urheiluseurat ja vaikka kaupan kassa.”

Palveluissa kaiken keskellä on kohtaaminen.

”Tiedämme vain vähän siitä, miten ihminen kohdataan eri palvelussa. Kohtaamisissa ratkaistaan ihmisen kokema hyöty eli se, miten he kokevat tulleensa autetuiksi. Tämä on akilleen kantapää esimerkiksi koulussa, varhaiskasvatuksessa ja sote-palveluissa.”

Lapsi- ja perhepolitiikkaan liittyvien asioiden tulisi olla itsestään selviä ja ne tulisi ottaa huomioon läpileikkaavasti kaikkialla.

”Yhteiskunnan tasolla lapsimyönteinen yhteiskunta toteutuu silloin, kun ei tarvitse enää erikseen puhua lapsipolitiikasta”, Virtanen summaa.

Mistä kaikesta lapsen hyvä tulevaisuus ja elämä rakentuvat? Mitä sen eteen on yhteiskunnallisesti tehtävissä? Kuuntele SOScast!