Pitkittynyt koronapandemia on heikentänyt lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia sekä lisännyt turvattomuutta kodeissa. IKEA Suomi haluaa visionsa mukaisesti luoda parempaa arkea kaikille ja nostaa lahjoituksiaan lapsiin, nuoriin ja perheisiin kohdistuvaan järjestötyöhön yhteensä 500 000 euroon. Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SOS-Lapsikylän sekä Suomen Punaisen Ristin kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on erityisesti auttaa paremman kodin arjen luomisessa sekä lasten tulevaisuuden valmiuksien rakentamisessa.

"Uskomme, että yrityksillä on keskeinen rooli yhteiskunnan haasteiden ratkaisemisessa. Meille on ollut tärkeää tukea lasten ja perheiden hyvinvointiin ja kodin arjen parantamiseen tähtäävää pitkäjänteistä työtä. Tänä poikkeusvuonna tuen tarve on korostunut entisestään ja siksi haluamme osallistua suuremmalla panoksella kuin koskaan aikaisemmin IKEA Suomen lähes 25-vuotisessa historiassa", kertoo IKEA Suomen vastuullisuuspäällikkö Jessica Lehtinen.

IKEA Suomi rahoittaa lasten matalan kynnyksen palveluja kahdeksi vuodeksi

Koronakriisin pitkäaikaisempien vaikutuksien hoitamiseksi IKEA Suomi on solminut Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja SOS-Lapsikylän kanssa laajat yhteistyösopimukset.

SOS-Lapsikylän pääyhteistyökumppanina IKEA Suomi mahdollistaa valtakunnallisen Apuu-chatin, jossa alakouluikäiset lapset voivat lähestyä matalalla kynnyksellä järjestön vapaaehtoisia aikuisia sekä sosiaalityön ammattilaisia chatin kautta. IKEA Suomi on vuodesta 2018 asti toiminut SOS-Lapsikylän kumppanina ja kalustaa jatkossakin SOS-Lapsikylän lastensuojelutyölle tärkeitä tiloja eri puolilla Suomea.

"Olemme iloisia, että IKEA Suomen tuella pystymme jatkamaan Apuu-chatin ylläpitoa sekä kehitystyötä ja näin valmistautumaan avuntarpeen kasvuun eri puolilla Suomea. Yhdessä voimme varmistaa riittävän huolenpidon ja paremman arjen niille tuhansille lapsille, jotka tuntevat olonsa turvattomiksi kotona. Arvostamme kovasti myös lasten, nuorten ja perheiden kuntoutumiseen tarvittaviin tiloihin liittyvää IKEA-kalusteyhteistyötä sekä itsenäistyvien nuorten saamaa tukea oman ensimmäisen kodin kalustamisessa", sanoo SOS-Lapsikylän yritysyhteistyöpäällikkö Annemi Usva-Vänttinen.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääyhteistyökumppanina IKEA Suomi mahdollistaa 3.–4.-luokkalaisten tulevaisuustaitoja vahvistavan koulussa järjestettävän Aikaseikkailu-kerhon, jossa harjoitellaan omien vahvuuksien tunnistamista, empatiaa ja ongelmanratkaisutaitoja. Lisäksi IKEA Suomi kalustaa viihtyisiksi ja toiminnallisiksi lukuisia järjestön lapsille, nuorille ja perheille tarjoamia kohtaamispaikkoja.

"Koronaviruspandemia horjuttaa monien lasten turvallisuudentunnetta ja luottamusta. On selvästi nähtävissä, että lapsemme elävät nyt monenlaisen epävarmuuden aikaa ja he tarvitsevat aikuisten tukea tulevaisuuteen liittyvien kysymysten käsittelyyn. IKEA Suomen kanssa tehtävän yhteistyömme kautta lisäämme lasten taitoja ja luottamusta valoisampaan tulevaisuuteen. Toiminnan avulla voimme tavoittaa yli 1000 lasta kahdessa vuodessa ja koulutamme 150 opettajaa toteuttamaan kerhoja myös jatkossa", toteaa MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa.

Akuutti kriisituki kohdistui erityisesti vähävaraisiin

Covid-kriisin alkaessa yksi akuuteimmista huolista olivat terveyden lisäksi kriisin kielteiset työllisyysvaikutukset, jotka heijastuivat monien vähävaraisten perheiden arkeen. IKEA Suomi lahjoitti keväällä Suomen Punaiselle Ristille 24 000 erän ruokatarvikkeita ja 2 400 erän kodintarvikkeita laajamittaiseen jakeluun vähävaraisille. Syksyllä lahjoitettiin vielä 24 000 tuotteen erän välttämättömiä kodintarvikkeita, kuten vuodevaatteita ja pyyhkeitä, joita jaetaan ruoka-avun yhteydessä eri puolella Suomea.

"Suomen Punainen Risti on jakanut IKEA Suomen antamaa ruoka- ja materiaalilahjoitusta eri puolella Suomea ruoka-avun yhteydessä. Lahjoituksella on voitu vastata akuuttiin koronaepidemian aiheuttamaan hätään ja auttaa etenkin lapsiperheitä, joiden osuus ruoka-apua hakevien joukossa on kasvanut viime keväästä lähtien", sanoo Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.

IKEA on sitoutunut maailmanlaajuisesti tukemaan haavoittuvimmassa asemassa olevien arkea Covid-19-kriisin keskellä. IKEA Suomen tekemä 500 000 euron arvoinen yhteistyökokonaisuus on osa Ingka-konsernin 26 miljoonan euron panostusta koronapandemian aiheuttaman eriarvoisuuden vastaiseen työhön.

Lisätietoja:

IKEA Viestintä, pr.finland(at)IKEA.com, puh. 040 451 7856