Intian Kolkatassa on satanut ennätyksellisen paljon hirmumyrskyn aiheuttamien rankkasateiden seurauksena. Suuri osa miljoonakaupungista ja sen lähialueista oli pimeänä sähkökatkon vuoksi.

Sekä Intian että Bangladeshin SOS-lapsikyläjärjestöissä tehtiin tarkkoja turvallisuussuunnitelmia ennen syklonin iskemistä. Muun muassa SOS-lapsikylä-äidit tekivät huolellisia ennakkovalmisteluja, jotta kylissä asuvat lapset pystyttiin pitämään turvassa.

Intian SOS-lapsikyläjärjestöstä kerrotaan, että sen henkilökunta ja lapset ovat syklonin jäljiltä turvassa ja vahingoittumattomia. Rakennuksiin sen sijaan on tullut vaurioita puiden kaaduttua niiden päälle. Alueet, joilla on SOS-lapsikyläjärjestön perheiden tukemisen ohjelmia, tarkistetaan vielä mahdollisten vaurioiden varalta.

Myöskin Bangladeshin SOS-lapsikyläjärjestön piirissä olevat lapsikylä-äidit, nuoret, lapset ja järjestön työntekijät ovat vahingoittumattomia. Kolme perheiden tukemisen ohjelmaan osallistuvien perheiden taloa on vahingoittunut Khulnan alueella, mutta näidenkin perheiden on kerrottu olevan turvassa.