Sijaisesta lapsikylävanhemmaksi 

Tapiolan SOS-lapsikylän Skandinavia-kodissa on tähän mennessä kodin perustamisesta 1970 alkaen asunut 30 lasta. Heistä 24 lasta ja nuorta on lapsikylävanhempi Taina Mällinen saatellut aikuisuuteen. Nykyisin samassa kodissa asuu lapsikylävanhempi Mervi Sanssi neljän alle kouluikäisen lapsen kanssa. Mervi aloitti lapsikylä- vanhempana elokuussa 2005.

Lapsikylävanhempi Mervi
Lapsikylävanhempi Mervi Sanssi
Mervi on koulutukseltaan päivähoitaja ja sosionomi. Aiemmin hän on mm. toiminut koulunkäyntiavustajana, nuorten kehitysvammaisten ohjaajana sekä hoitanut lapsia heidän omissa kodeissaan.

Kipinän lapsikylätyöhön Mervi sai jo parikymppisenä opiskelijana, kun hän oli tutustumassa Tapiolan SOS-lapsikylään. Tällöin hän innostui mahdollisuudesta työskennellä sijaisvanhempana, mutta ymmärsi olevansa liian nuori ja kokematon niin vastuulliseen tehtävään. Yli kymmenen vuotta myöhemmin lehdessä olleen ilmoituksen perusteella Mervi haki äidinsijaisen paikkaa. Hän toimi lapsikylävanhempien sijaisena eri kodeissa melkein kaksi vuotta ja viihtyi hyvin työssään. Kokemusta saatuaan hänelle tuli mahdollisuus harkita lapsikylä-äidiksi ryhtymistä.

Miten valmentautua vanhemmuuteen?

Miten lapsen vanhemmaksi voi valmentautua, jos ei ole kokemusta omista lapsista? – Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa ja lähtökohtansa, mutta näen, että pitää olla halu tai palo tehdä juuri tätä työtä! Sijaisvanhemmuus on haastava ja arvokas tehtävä, mutta täytyy myös kokea, että saa jotain itselleen ja viihtyy siinä. Mervi kertoo, että hänellä ei ole ollut tarvetta saada omaa biologista lasta. Hoivaviettiään hän on saanut toteuttaa huolehtimalla toisten lapsista.

Mervi osallistui SOS-Lapsikylä ry:n valmennukseen, ja lisäksi Pelastakaa Lapset ry:n järjestämään Pride-valmennukseen, joka on tarkoitettu sijais- tai adoptiovanhemmiksi aikoville pariskunnille. Kurssilla käsitellään asioita ja aiheita, joiden avulla pyritään saamaan kosketus huostaanotetun lapsen maailmaan ja kokemuksiin sekä arkielämässä eteen tuleviin ongelmiin ja vaikeuksiin. Mervi oli varma omasta ratkaisustaan, mutta valmennuksessa hän sai ulkopuolisen vahvistuksen sille, että on riittävän hyvä vanhemmaksi. Myös keskustelut toisten sijaisvanhemmiksi aikovien kanssa olivat antoisia. Mervi toteaa, että siellä hän sai ajan ja paikan omalle sisäiselle prosessilleen tiellä vanhemmuuteen. Omaa ratkaisuaan hän oli todella ehtinyt harkita - lähes 15 vuotta!

Mitä eroa lapsikyläkodin vanhemman ja sijaisen tehtävässä?

Lapsikylävanhemman ja sijaisen perustehtävät ovat samat: tulee olla turvallinen aikuinen lapsen elämässä sekä huolehtia lapsista ja kodista. Lapsikylävanhemman vastuu ja sitoutumisen aste on suurempi. Hän on kokonaisvastuussa lapsen kasvatuksesta yhdessä kylänjohtajan kanssa. Myös kodin kulttuurin luominen ja kodin tiimin vetäminen kuuluvat hänen tehtäviinsä. Talouden suunnittelu ja talousrahan käyttö ovat enimmiltään lapsikylävanhemman vastuulla. Lisäksi yhteydenpito lasten biologisiin vanhempiin ja sukulaisiin sekä erilaisiin viranomaisiin korostuu vanhemman tehtävässä.

Lapsikylävanhempi kantaa päävastuun kodista ja lapsista, mutta voi jakaa sitä myös sijaisen kanssa. Mervin kodissa on ollut alkuvaiheessa useitakin aikuisia apuna vuorotellen, mikä aiheutti lapsissa lisää levottomuutta. Kodissa on ollut jatkuvaa tunteiden kuohuntaa ja rajojen asettamista. Tiukan paikan tullen Mervi tietää saavansa jatkossakin apua. Myös keskustelut muiden aikuisten kanssa auttavat, jos lasten asiat tuntuvat käyvän liian raskaaksi yksin kantaa.

Mikä auttaa jaksamaan?

Muutto lapsikylään tuo lapsen elämään uuden kodin ja monia uusia aikuisia ja lapsia. Lapsen muuttaessa lapsikylään on erittäin tärkeää lapsen kiinnittymisen kannalta, että lapsikylävanhempi on koko ajan paikalla mahdollisimman pitkään ilman vapaapäiviä. Mervi toteaakin: – Tässä vaiheessa vaikeinta on ollut se, että ei ole saanut kunnolla nukuttua peräkkäisiä öitä!

Jo muutamassa kuukaudessa huomaa lapsissa eteenpäin menemistä – he kasvavat ja oppivat uusia asioita. – Vaikka olisi kuinka rankka päivä, on jokaisessa päivässä hyviä ja mukavia hetkiä. Lapset ovat iloisia ja tyytyväisiä – ainakin hetkittäin. Lapsilta saa paljon hyvää palautetta joka päivä, Mervi kertoo. Vaikeata on ollut kohdata lasten epärehellisyys, mihin on varmaan vaikeaa suhtautua myöhemminkin.

Mervi on 34-vuotias ja useimpia lapsikylä-äitejä nuorempi aloittaessaan tehtävässään. – Olen mielestäni juuri oikean ikäinen, myös jaksamisen kannalta. Iältäänhän lapset voisivat olla omiani. Hän näkee arvokkaana sen, että voi elää elämäänsä näin ja kokea elämän merkitykselliseksi – saa olla lapselle se turvallinen aikuinen.

Mervin mielestä on erittäin tärkeää miettiä etukäteen, miten valmis on elämään yhteisössä ja ikään kuin avoimena joka suuntaan. Yksityisyyttä kyllä menettää, kun joutuu jakamaan kotinsa ajoittain toisten aikuisten kanssa. – Jos alusta asti on avoin ja rehellinen eikä esitä mitään roolia, on uusi tilanne itsellekin helpompi. Jakaa itsestään sen mitä haluaa – kaikkea ei tarvitse itsestään paljastaa.

Mervi myös korostaa sitä, että kukaan ei voi tulla kylmiltään lapsikylävanhemmaksi, vaan pitää päästä ensin käytännössä hyvin harjoittelemaan ja elämään lapsikylässä. Kukaan ei voi myöskään kertoa, miten joku toinen lapsikyläelämän kokee ja sopeutuu siihen. Joitain asioita voidaan ennakoida, mutta oikeasti sen vasta tietää, kun on paikalla ja on aikaa nähdä, onko se oma paikka vai ei. – Rauhalliset aamut olen kyllä menettänyt, Mervi huudahtaa keskustellessamme mahdollisista elämäntavan mukanaan tuomista menetyksistä. – En koe, että olisin joutunut luopumaan jostakin. Kyllä tämä on ollut oikea valinta eikä uhraus.

Haastattelu tehty vuonna 2008

Yhteystiedot: SOS-Lapsikylän keskustoimisto
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
Puh. (09) 5404 880
Fax (09) 5404 8811
keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi
Toimipisteiden yhteystiedot
SOS-Lapsikylän fanisivut:
Lue lehtemme:

Lue lasten tarinoita
Katso kuvia
Katso videoita
Tilaa uutiskirje
Tee lahjoitus

5€

20€

50€

Muu summa
Teen lahjoituksen

kotimaahan

ulkomaille

SOS-Lapsikylä tukee lasten kehitystä ja perheitä ympäri maailmaa. Kauttamme voit tukea työtämme kummina, lahjoittamalla tai toimimalla vapaaehtoisena. Olemalla kummi lapselle, yrityskumppani tai kertalahjoittaja, voit auttaa lasta turvallisempaan kasvuun. Rahankeräysluvat Oikeudelliset huomautukset