Punkaharjun SOS-lapsikylän vuosikymmenet 1970-luvulta 2000-luvulle vaihtuvat tiheässä tahdissa. Ainakin, kun selataan valokuva-albumia. Tuossa pienimmäinen on vielä vaipoissaan, tuossa jo päässyt ripille, tuossa vietetään seuraavan sukupolven ristiäisiä.
Pirjo Kivensalo ja Mimmi Siikavirta purskahtavat vanhoja valokuvia katsellessaan tuon tuosta nauruun, joka herauttaa kyyneleet silmiin. – Katso tuota kukkamekkoa!
Takavuosikymmenien mekkomuoti näyttää nyt koomiselta, mutta kuvamuistot perhejuhlista ja lapsikylän perinteisistä juhlahetkistä ovat rakkaita. Lapset ja nuoret ovat luontevina ja luottavaisina kuvissa, olkoonkin, että äidit välillä pönöttävät kameran edessä. Arkisista tilanteista valokuvia on vähän. Äitiyden vastuuta kantaneille vuosikymmenet lasten kanssa ovat jättäneet muistijälkiä, jotka säilyvät dokumenteittakin. – Tässä on kasvettu lasten rinnalla, he toteavat.
Pirjo Kivensalo
Pirjo Kivensalo ja pienokainen
Nuoruuden huimapäisyys vei sijaisäitiyteen
Nuoruuden huimapäisyyden tiliin panee Pirjo Kivensalo ryhtymisensä lapsikylävanhemmaksi 26-vuotiaana. Vanhainkodissa töissä olevalle oli tarjoutunut tutustumiskäynti Leijona-kotiin, ja: Silloin se napsahti. Pirjo laittoi hakupaperit, hänet otettiin taloon. Kohtapuoliin tuli tieto, että nuori äiti saisi neljä lasta huomaansa. Skandinavia-koti oli juuri valmistumassa, ensimmäiset viikot oli pärjättävä ilman liettä, kahdella keittolevyllä.
Pärjättiinhän sitä. Maalaistalon tytöllä ei mennyt sormi suuhun eikä peukalo hakeutunut keskelle kämmentä. Aivan kuin ei silloinkaan, kun isä ja äiti olivat jättäneet kalalle lähtiessään tytöntiitiäisen ruisleipätaikinan kanssa kotimieheksi evästyksenä vain, että leipä olisi syytä leipoa sillä välin, kun vanhemmat ovat hakemassa Puruvedeltä särvintä rukiisen päälle.
Lisää muksuja
Parisen viikkoa ennätti Pirjo katraansa kanssa uudessa kodissa elellä, kun tuli tieto, että muksuja tulisi neljä lisää. Sisarusparvet haluttiin pitää koossa, ja Pirjo otti kantaakseen vastuun. Nopeaa oli nuoren naisen varttuminen kahdeksan lapsen äidiksi.
Mimmin tie sijaisvanhemmaksi
Aivan näin yhtä kyytiä ei lapsikylävanhemmaksi ryhtyminen käynyt Mimmi Siikavirralta, vaikka hänet kyllä räväkkänä naisena ja luottoäitinä tunnetaan. Nuorisotyöhön seurakunnan nuoriso-ohjaajana kouliutunut Mimmi tuli alkujaan taloon 1970-luvulla vetämään kerhoja. Puolisen vuotta hän ehätti kerhotätinä olla, kun Iltaset-kodista vapautui äidin paikka. Mimmi mietti hetken, ottaako kuusi pientä lasta vastuulleen. Sitten hän teki elämänvalintansa, ryhtyi suurperheen äidiksi.
Erilaiset persoonat ja vahvuudet
Aivan kuten Mimmi ja Pirjo ovat tukeneet lapsia kasvamaan mahdollisimman eheiksi, vastoinkäymiset kestäviksi aikuisiksi, jotka tuntevat ja luottavat vahvuuksiinsa, ovat he itsekin löytäneet työssään vahvat puolet itsestään. – Minä en ole kotiemotyyppiä, Mimmi Siikavirta tokaisee suorasukaisesti. – Minä taas taidan olla, Pirjo Kivensalo myöntää olevansa se pullantuoksuinen äiti, joka on odottanut lapsia koulusta kotiin leipomusten kanssa.
Mimmi kertoo, miten joutui perustelemaan lapsikyläläisille haluaan välillä käydä ulkopuolella kylän töissä, seurakunnan kerhojen vetäjänä ensimmäisten lasten vartuttua isommiksi. Työssäkäyvä äiti ei ollut tuolloin tavanomainen ratkaisu, mutta se antoi liikkumavaraa, joka silloin tuntui hyvältä.
Sittemmin tuli uusi lapsikatras, pienimmäinen vasta vauva, ja Mimmi sitoutui taas kokopäivä-äidiksi. – Vaikka oikeastaanhan me ollaan töissä ympäri vuorokauden, Pirjo Kivensalo huomauttaa. Äidit ovat ammentaneet omista vahvuuksistaan myös aivan konkreettisesti. – Sinä olet tuonut meille aina joulukakut, meidän perheessä on askarreltu teidänkin joulukortit, Mimmi kertoo vastavuoroisuudesta.
Lapsissa on voima
– Yli 60 vuotta laadukasta lastensuojelutyötä, Mimmi Siikavirta nauraa keksineensä moton, jolla kaksikko voi hehkutella. Pirjolla lapsikylävuosia on 32, Mimmillä tuli kolme vuosikymmentä täyteen vuonna 2008.
Kun lapsikylävanhemmat ympäri maata kokoontuvat yhteen ja kurssikaverit etsiytyvät toistensa seuraan: – Saadaan me olla kaksistaan, ei meille löydy kurssikavereita. Me kun ollaan tällaisia luonnonlahjakkuuksia, Mimmi hersyttelee. Toki kursseja on käyty ja tietoa omaksuttu, mutta suurin elämänkoulu on käyty arjen haasteiden opissa. Vaikeiden hetkien yli on päästy, kun vertaistuki on aina ollut lähellä. Toisilta äideiltä on saanut ymmärrystä. – Ja lapsissahan se on voima. Kun uupumuksen hetkellä lapsi tuo kevään ensimmäisen leskenlehden kukan, pelastaa se koko päivän, Pirjo Kivensalo tuumaa.
Molemmat korostavat myös lapsikylän perinteiden tärkeyttä. Yhteiset juhlat ovat rytmittäneet vuotta. Aikuiset ovat olleet täysillä mukana: milloin on hilpeinä tanssittu vappunaamiaisissa, milloin laulettu hartaina joulujuhlassa. Lapsille vuodenkierto juhlineen on tuonut pysyvyyttä ja turvallisuutta. Lasten ehdoilla toteutetut, päihteettömät juhlat ovat olleet lapsille mieleenpainuvia hetkiä, ja he palaavat mielellään nyt aikuisinakin tervehtimään kylän väkeä juhlapyhien aikaan.
"On ihanaa olla mummo"
Mimmi Siikavirta saattelee vielä murkkujaan elämänpoluille, mutta Pirjo Kivensalon lapset ovat kaikki jo maailmalla, löytäneet paikkansa kukin. – Tärkeää on se, että lapset pärjäävät tarpeen tulleen vaikeissakin olosuhteissa, naiskaksikko sanoo. – Ja on ihanaa olla mummo, Pirjo Kivensalo huokaa.
Ensimmäiset lapsista ovat varttuneet jo keski-ikään, lastenlapset päässeet ripille. Sukupolvien jatkumo syventää oman työn merkitystä ja antaa elämänkululle suunnan. Kumpikin konkariäiti on iloinnut omasta ihmissuhdeverkostostaan. Lapsille on aikanaan löytynyt mummolat, tädit ja enot, kesäpaikat äitien lähisuvusta. Kylässä on käyty puolin ja toisin. – Syksyinen perunanluonti oli ihan kohokohta, Pirjo nauraa yhden pojankoltiaisistaan nuoruuden hurmassa hurvitelleen hänen kotipaikkansa pellolla volkkarilla täyttä vauhtia. Ja jos nuori autoilija jäi ajokillaan kiinni, Pirjon isä ei hermostunut, vaan päräytti traktorillaan vetoapuun.
Lähipiiri on hyväksynyt naisten elämänvalinnan: täysipäiväisen äitiyden, jota on kestänyt neljättäkymmenettä vuotta. – Toisaalta omat ihmissuhteet ovat tärkeitä siksikin, että välillä vapaapäivinä voi käydä itse tuulettumassa, Mimmi Siikavirta tähdentää. Hän nauttii vielä työstä ja vapaapäivistä lähivuodet, mutta Pirjo Kivensalo siirtyi eläkkeelle vuonna 2009.
Pirjo totesi ennen eläkkeelle, että "hieman haikeaksi vetää mielen." Suhteet lasten ja lapsikylävanhempien välillä kestävät kuitenkin usein läpi elämän.