Sijaisvanhemmuus

Tehtäväkuvaukset 

SOS-lapsikyläyhdistyksessä työskentelee noin 170 ammattitaitoista, asiantuntevaa ja lastensuojeluun sitoutunutta työntekijää usealla eri paikkakunnalla Suomessa.

Jokaisen työntekijämme työpanos kohdistuu lapseen suoraan tai välillisesti. Perustehtävänämme on hoitaa avohuollon tukitoimin tuettavia tai sijaishuoltoa tarvitsevia lapsia ja nuoria, joiden tarpeisiin SOS-lapsikylissä ja SOS-Lapsikylän nuorisokodissa pystytään vastaamaan. Lisäksi keräämme varoja kotimaan toimintaamme ja ulkomaan avustuksiin.

SOS-lapsikylissä työ on pääsääntöisesti yhteisöllisesti tuettua perhehoitoa lapsikyläkodeissa. Sijaisvanhemman tehtävässä toimivat lapsikylävanhemmat ja lapsikylävanhemman sijaiset yhdistävät työn ja kodin toimien työaikalain ulkopuolisessa työsuhteessa. Lapsikylien muu henkilöstö työskentelee lasten ja toiminnan tarpeiden mukaisesti pääasiassa päiväsaikaan aamu- ja tai iltavuorossa. SOS-Lapsikylän nuorisokoti tuottaa yksilöllistä kasvua tukevaa avo- ja sijaishuoltoa ja siellä työskennellään kolmivuorossa. Toimistohenkilöstö työskentelee enimmäkseen toimistojen aukioloaikoina.

Hoito- ja kasvatustehtävissä toimivilta edellytetään kelpoisuuslakiin perustuen tehtävään soveltuvaa sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammatillista perustutkintoa (sosionomi, lastentarhanopettaja, sairaanhoitaja, lähihoitaja ym.). Samoin johtajien ja sosiaalityöntekijöiden koulutusvaatimuksissa noudatamme kelpoisuuslakia.

SOS-lapsikyläyhdistyksen työtehtävät ovat mielenkiintoisia, monipuolisia ja haasteellisia. Me haemme ammattitaitoisia, sitoutuneita ja lapsista pitäviä työntekijöitä. Työmme on onnistunutta kun pystymme turvaamaan apua tarvitseville lapsille hyvän hoidon, huolenpidon ja kasvatuksen. Työssämme tärkeintä on lapsi, mikä saa näkyä ja välittyä jokaisen työntekijän työpanoksessa.

Lisää tietoa lapsikylän toiminnasta saat toimintakäsikirjastamme

 Toimintakäsikirjan voit avata ja tallentaa pdf-muodossa tästä


Alta löydät lapsikylävanhemmuuden tehtäväkuvauksen ja omakohtaisia kertomuksia lapsikylävanhemmuudesta.

 

Yhteystiedot: SOS-Lapsikylän keskustoimisto
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
Puh. (09) 5404 880
Fax (09) 5404 8811
keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi
Toimipisteiden yhteystiedot
SOS-Lapsikylän fanisivut:
Lue lehtemme:

Lue lasten tarinoita
Katso kuvia
Katso videoita
Tilaa uutiskirje
Tee lahjoitus

5€

20€

50€

Muu summa
Teen lahjoituksen

kotimaahan

ulkomaille

SOS-Lapsikylä tukee lasten kehitystä ja perheitä ympäri maailmaa. Kauttamme voit tukea työtämme kummina, lahjoittamalla tai toimimalla vapaaehtoisena. Olemalla kummi lapselle, yrityskumppani tai kertalahjoittaja, voit auttaa lasta turvallisempaan kasvuun. Rahankeräysluvat Oikeudelliset huomautukset