Itse valitsen toisen tien 

SOS-Lapsikylässä kasvanut Sabine kertoo elämästään 

Sabine oli noin kuusivuotias, kun hänet otettiin huostaan. Hänet tultiin hakemaan koulusta kesken koulupäivän. Pienelle Sabinelle tilanne oli hämmentävä, kun hän ei tiennyt, minne oli menossa ja miksi.

Jonkin ajan kuluttua Sabine palasi vielä puoleksi vuodeksi takaisin kotiin,
minkä jälkeen hänet otettiin pysyvämmin huostaan vanhempien
alkoholismin takia. Aluksi Sabine asui lastenkodeissa, mutta noin kymmenvuotiaana hän muutti Tapiolan SOS-lapsikylään sijaisperheeseen, jossa lapsikylä-äidin kanssa asui kaksi poikaa ja yksi tyttö.

Sopeutuminen uuteen kotiin vei aikaa 

Aloilleen asettuminen uuteen kotiin oli alkuun hyvin hankalaa. Sabine vaihtoi jatkuvasti huoneensa järjestystä ja oli koko ajan ikään kuin lähtövalmiudessa ja valmiina taas muuttamaan. Vaikeinta Sabinelle oli, kun hän yhtäkkiä joutuikin jakamaan huomion kolmen muun lapsen kanssa, sillä kotona hän oli tottunut olemaan ainoa lapsi, sillä sisarukset eivät asuneet saman katon alla.

Tilanne aiheutti paljon ristiriitoja, sillä huostaan otetuilla lapsilla on jo valmiiksi tarve saada tavallista enemmän huomiota. Lopulta Sabine kuitenkin sai rauhan ja uskon, että lapsikylä on nyt pysyvä asuinpaikka. Tämä loi uutta turvaa ja tunteen, että elämä voi olla myös pysyvää.

Nuoruusajan haasteista selvittiin

Teini-ikäisenä Sabinelle alkoi kuitenkin tulla ongelmia. Menneisyys
alkoi purkautua, ja hänestä tuli vihainen – jopa aggressiivinen nuori, jota
ei koulu kiinnostanut. Tällöin hänelle ehdotettiin muuttoa Vaajakoskella
sijaitsevaan SOS-nuorisokotiin, jossa oli tiukemmat rajat. Vaajakoskella
Sabine suoritti peruskoulun loppuun ja kävi myös ammattikoulun pukuompelijalinjan, sillä hän oli aina loistanut kädentaitoa vaativissa asioissa. Vaajakoskella Sabine muutti nuorisokodista tukiperheasuntoon.

Kahden perheen välissä

Tukiperheen äitiin samoin kuin lapsikylä-äitiin Sabinella on edelleen läheiset välit. Sabinen mukaan juuri lapsikylä-äiti on ollut se ihminen, joka on tarjonnut hänelle äidillistä välittämistä.

Lapsikylässä asuessaan Sabine oli päässyt kotiin vain muutamaksi tunniksi tai yhdeksi päiväksi kerrallaan, mutta nuorisokodissa mahdollistui pidempi kotivierailu. Kotilomalla maailma kuitenkin aukeni ja Sabine näki, mitä oikea arki kotona on. Lopulta Sabine ymmärsi, vastoin äidin vakuutteluja, että hänen paikkansa ei ole kotona eikä huostaanottoa ollut tehty ilman syytä. Äidin puhe olikin ollut vain kauniita sanoja. Tämän tajuaminen tuntui nuoresta musertavalta. Sabine oli varautunut olemaan vierailulla viikon, mutta lähti jo toisen päivän jälkeen, koska ei jaksanut katsella kotona vallinnutta tilannetta. Sabine ymmärsi, että hän voisi käydä tapaamassa äitiään, mutta hän ei haluaisi takaisin kotiin asumaan. Toki taustalla oli aina pieni, hatara toive, että asiat kotona kuitenkin muuttuisivat.

Kahden perheen – lapsikyläperheen ja biologisen perheen - yhdistäminen oli haastavaa koko huostaanoton ajan. Sabinen äiti oli hyvin voimakas persoona, joka ei koskaan hyväksynyt sijoitusta. Hän haki huostaanoton purkua joka vuosi aina siihen saakka, kunnes Sabine täytti 18 ja huostaanotto päättyi. Äiti ei myöskään antanut Sabinen kutsua lapsikylää kodiksi tai lapsikylä-äitiä äidiksi, vaan suuttui jos tällainen lipsahdus sattui. Sabine olisi toivonut lupaa saada elää ja ettei hänen olisi aina tarvinnut varoa sanomisiaan. Jokavuotinen huostaanoton purku -prosessi oli myös hänelle raskasta. Vaikeinta Sabinen mukaan onkin ollut suhde omiin vanhempiin, kun vanhemmat eivät antaneet lupaa asettua aloilleen ja elää rauhassa – ei oikein tiennyt missä saa olla ja missä pitäisi olla. Myös Sabinen oma äiti oli asunut lastenkodissa. Sabine onkin itse miettinyt, onko hän tarpeeksi vahva ja hyvä - osaako hän pitää tarpeeksi hyvää huolta mahdollisista omista lapsista, kun huostaanotto on omassa suvussa jo useamman sukupolven juttu.

Lapsikyläaikaansa Sabine muistelee hyvillä mielin. Lapsikylä oli ensimmäinen paikka hänen elämässään, jossa hän asui pidempään kuin puoli vuotta. Lapsikylä antoi rauhan ja turvallisuuden tunteen, joita hän tarvitsi kasvuun ja kehitykseen. Lapsikylän kautta Sabine on saanut tukea myös huostaanoton päättymisen jälkeen mm. asumiseen ja opintoihin.

Rakkaasta harrastuksesta tuli ammatti

SOS-Lapsikylä tukee lapsia löytämään ja kehittämään omia vahvuuksiaan. Lapsikylän kautta Sabinekin löysi rakkaan harrastuksen: ratsastuksen. Hevosten kanssa puuhastelu auttoi unohtamaan ikävät asiat ja ratsastajana kehittyminen toi myös paljon onnistumisen kokemuksia. Harrastuksesta on tulossa Sabinelle nyt myös työ, sillä hän
opiskelee parhaillaan ratsastuksenopettajaksi.

Aikuistunut Sabine kokee löytäneensä paikkansa maailmassa. Asiat
ovat hyvin ja hän suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti. Hän aikoo suorittaa hevosalan koulutuksen loppuun ja toivoo työllistyvänsä sen jälkeen. Sabine on nähnyt ympärillään onnettomiakin tarinoita, mutta hän itse on päättänyt, ettei lähde sille polulle. Kun on nähnyt millaista se arki on, ei halua sellaista elämää itselleen, vaan voi itse valita toisen tien – ei ole pakko mennä sinne, minne omat vanhemmat menivät.

Teksti ja kuva: Elina Pitkäranta,
Juttu on julkaistu Kuulumisia lehdessä 4/2011

Tue kotimaan lastensuojelutyötä ja Sabinen kaltaisia lapsia

 

Yhteystiedot: SOS-Lapsikylän keskustoimisto
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
Puh. (09) 5404 880
Fax (09) 5404 8811
keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi
Toimipisteiden yhteystiedot
SOS-Lapsikylän fanisivut:
Lue lehtemme:

Lue lasten tarinoita
Katso kuvia
Katso videoita
Tilaa uutiskirje
Osallistu lasten auttamiseen - tee puhelinlahjoitus.
SOS-Lapsikylä tukee lasten kehitystä ja perheitä ympäri maailmaa. Kauttamme voit tukea työtämme kummina, lahjoittamalla tai toimimalla vapaaehtoisena. Olemalla kummi lapselle, yrityskumppani tai kertalahjoittaja, voit auttaa lasta turvallisempaan kasvuun. Rahankeräysluvat Oikeudelliset huomautukset