Toimintayksiköt  

Suomessa on viisi SOS-lapsikylää. Kylien käytössä on leirikeskus Oravanpesä Pellossa sekä terapia- ja koulutustilat Helsingissä. Lisäksi Tampereelle on rakenteilla SOS-Lapsikylän korttelikodit, joista ensimmäiset avataan 2012. Vantaalle vastaavanlaiset korttelikodit avataan myöhemmin.

SOS-Lapsikylän toimipisteet
SOS-Lapsikylän toimintayksiköt
Kylät muodostuvat samalle alueelle rakennetuista kodeista, joissa lapset asuvat lapsikylävanhempiensa kanssa. Lisäksi alueella on yhteisessä käytössä olevia rakennuksia. Kylän yhteistalossa on
toimisto-, kokoontumis- ja harrastustiloja.

Kylän alueella ja myös niiden läheisyydessä sijaitsee asumisharjoittelu- ja tukiasuntoja. Ne ovat hyviä mahdollisuuksia silloin, kun mietitään itsenäistyvälle nuorelle sopivia asumisvaihtoehtoja. 

Kodit, muut rakennukset ja pihapiiri on suunniteltu lapsia varten. Lapset voivat asua, leikkiä, pelata ja ulkoilla turvallisessa ympäristössä. Yhteys luontoon ja kaunis ympäristö ovat myös tärkeitä lapsen kehityksen tukijoita.

Lapsikyläkodeissa on yleensä tilaa noin 180 – 230 neliömetriä 5 – 9 ihmisen asumista varten. Lapsikylävanhemmat sisustavat kodit yhdessä lasten kanssa heidän tarpeidensa ja oman makunsa mukaisesti. Kodin viihtyisyys, kauneus ja valoisuus hoitavat lasta. Kodin tekee kodiksi myös se, ettei se ole vain lasten vaan myös lapsikylävanhempien koti. Tapiolan lapsikylässä asutaan rivitaloasunnoissa ja muissa kylissä omakotitaloissa.

Yhteystiedot: SOS-Lapsikylän keskustoimisto
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
Puh. (09) 5404 880
Fax (09) 5404 8811
keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi
Toimipisteiden yhteystiedot
SOS-Lapsikylän fanisivut:
Lue lehtemme:

Lue lasten tarinoita
Katso kuvia
Katso videoita
Tilaa uutiskirje
Osallistu lasten auttamiseen - tee puhelinlahjoitus.
SOS-Lapsikylä tukee lasten kehitystä ja perheitä ympäri maailmaa. Kauttamme voit tukea työtämme kummina, lahjoittamalla tai toimimalla vapaaehtoisena. Olemalla kummi lapselle, yrityskumppani tai kertalahjoittaja, voit auttaa lasta turvallisempaan kasvuun. Rahankeräysluvat Oikeudelliset huomautukset