Perhehoitoa SOS-lapsikylässä

Yhteisön tukemaa perhehoitoa 

SOS-lapsikylät tuottavat yhteisöllisesti tuettua perhehoitoa avohuollon tukitoimin sijoitetuille tai sijaishuoltoa tarvitseville lapsille.

Lapsikylämallissa on yhdistetty perhehoidon ja yhteisöllisen hoidon vahvuudet. Perhehoitoa lapsikylässä edustavat lapsikylävanhemmat ja koti, joka on sijoitettujen lasten ja vanhempien yhteinen. Osa lapsikylävanhemmista toimii yksin, osa yhdessä puolisonsa kanssa.

Yhteisöllistä tukea edustavat muut lapsikylän työntekijät ja heidän antamansa ammatillinen tuki. Lapsikylävanhemman tai -vanhempien lisäksi kodin tiimiin kuuluvat lapsikylävanhemman sijainen ja ohjaaja sekä kylän sosiaalityöntekijä.

Lapsikylävanhemman sijainen työskentelee ja asuu kodissa lapsikylävanhemman vapaapäivien ja lomien aikana hoitaen lapsikylävanhemman tehtävää. Ohjaajien tehtävään kuuluvat muun muassa osallistuminen lasten hoitoon ja kasvatukseen, harrastustoiminnan ohjaus sekä koulunkäynnin ja kodin arjen tukeminen.

Kylän sosiaalityöntekijä tai erityistyöntekijä vastaa muun muassa hoito- ja kasvatussuunnitelmien teosta ja yhteydenpidosta sijoittajakuntiin sekä lasten vanhempiin ja muihin läheisiin.

Kylänjohtaja vastaa lapsikylän lastensuojelutyön laadusta, kylän toiminnan suunnittelusta, organisoinnista ja toiminnan taloudellisesta tuloksesta.

Lapsikylän perushenkilöstön muodostavat yleensä:

  • lapsikylävanhemmat
  • lapsikylävanhemman sijaiset
  • ohjaajat
  • kylänjohtaja
  • sosiaalityöntekijä ja/tai erityistyöntekijä
  • sihteeri


Joissakin kylissä työskentelee kyläavustaja tai ohjaaja-kylämestari, jotka tekevät erilaisia kylän ja kotien toimintaa tukevia tehtäviä.

Lue lisää SOS-lapsikylän rakenteesta, hoidosta ja kasvatuksesta sekä työn vaikuttavuuden arvioinnista toimintakäsikirjasta. Lapsikylässä tuotettavista palveluista saat lisätietoa palvelunkuvauksista.  

Lastensuojelutiimin tuki

Lapsikylätyössä etsitään ja kehitetään jatkuvasti hoitomenetelmiä, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin lasten hoidollisiin ja kasvatuksellisiin tarpeisiin.

Kehittämistyössä lapsikylien tukena on keskustoimiston lastensuojelutiimi, johon kuuluu kaksi sosiaalityöntekijää, sosiaalipsykologi, psykologi (myös Theraplay-terapeutti) ja Theraplay-terapeutti (myös psykiatrinen sairaanhoitaja).

Viime vuosina on kehitetty erityisesti Theraplay-terapian käyttöä hoidon ja kasvatuksen tukena. 

Vertaisryhmiä aikuisille ja lapsille

Lapsikylävanhemmille järjestetään erilaisia vertaistukiryhmiä. Ohjatut vertaisryhmät mahdollistavat omien kokemusten ja tunteiden jakamisen sekä jäsentämisen toisten lapsikylävanhempien kanssa. Vertaisryhmätoiminnan tavoitteena on löytää jaksamista tukevia tekijöitä työhön sijaisvanhempana.

Pesäpuu ry:n kehittämässä Ihan iholla -kasvuryhmässä työstetään sijaisvanhemmissa herääviä tunteita ja tarkastellaan oman kasvuhistorian vaikutusta sijaisvanhemmuuteen.

Lapsikylässä on toteutettu vertaisryhmiä myös Pesäpuu ry:n sijoitettujen lasten vertaisryhmämallin mukaan. Vertaisryhmä antaa lapselle mahdollisuuden käsitellä sijoitukseen liittyviä tapahtumia ja tunteita sekä tilaisuuden jakaa niitä toisten saman kokeneiden lasten kanssa. Rinnalla toimivassa sijaisvanhempien ryhmässä käsitellään samoja teemoja. Ryhmä auttaa sijaisvanhempia ymmärtämään lasta paremmin ja olemaan hänen tukenaan. 

Yhteystiedot: SOS-Lapsikylän keskustoimisto
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
Puh. (09) 5404 880
Fax (09) 5404 8811
keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi
Toimipisteiden yhteystiedot
SOS-Lapsikylän fanisivut:
Lue lehtemme:

Lue lasten tarinoita
Katso kuvia
Katso videoita
Tilaa uutiskirje
Osallistu lasten auttamiseen - tee puhelinlahjoitus.
SOS-Lapsikylä tukee lasten kehitystä ja perheitä ympäri maailmaa. Kauttamme voit tukea työtämme kummina, lahjoittamalla tai toimimalla vapaaehtoisena. Olemalla kummi lapselle, yrityskumppani tai kertalahjoittaja, voit auttaa lasta turvallisempaan kasvuun. Rahankeräysluvat Oikeudelliset huomautukset