Oriflame on maailmanlaajuinen kosmetiikkayritys, joka tekee laajasti hyväntekeväisyyttä eri puolilla maailmaa. Lapset ovat erityisen lähellä sydäntä, onhan suuri osa myyntikonsulteista myös äitejä ja iso-äitejä. Siksi SOS-Lapsikylä ry on mieluinen yhteistyökumppani, sanoo toimitusjohtaja Rakel Lassila. Kumppanuussopimus astui voimaan vuoden 2011 alusta.
Yhteistyötä tehdään SOS-Lapsikylien kanssa monissa maissa, sillä kansainvälinen hyväntekeväisyyssäätiö Oriflame Foundation solmi yhteistyösopimuksen SOS Villages –järjestön kanssa vuonna 2010. Säätiön tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille naisille mahdollisuus parempaan elämään ja auttaa heitä toteuttamaan unelmansa.
Oriflame Oy kuuluu Oriflame Cosmetics –yhtymään, joka perustettiin Ruotsissa vuonna 1967 ja on listattu Tukholman pörssissä. Toimintaa on yli 60 maassa. Suomessa Oriflame on ollut suoramyynnin luotettava edelläkävijä jo vuodesta 1968. Tällä hetkellä Oriflame on Suomen johtava kosmetiikan suoramyyntiyritys ja luonnollisen kauneuden moderni asiantuntija. Tuotevalikoimaan kuuluu yli 800 tuotetta kosmetiikan kaikista kategorioista niin naisille kuin myös miehille ja lapsille. Lisäksi tuotevalikoimaan kuuluvat Wellness by Oriflame hyvinvointituotteet.
Oriflamen kotisivut