DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille ja yrityksille laadukkaita, viimeisintä teknologiaa hyödyntäviä puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA:n liikevaihto vuonna 2010 oli 690 miljoonaa euroa ja liikevoitto 65 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta.
DNA on osallistunut lapsi- ja nuorisotyöhön jo aiempina vuosina tukemalla muun muassa koulukiusaamisen ehkäisyä ja tietoturvakasvatusta. SOS-Lapsikylän ja DNA:n ensimmäisenä yhteistyövuonna rahallinen tuki ohjataan terapiatoimintaan. Lisäksi DNA:n henkilökunnalle tarjotaan tilaisuus vapaaehtoistyöhön ja pyritään tukemaan yhdistyksen muuta varainkeruuta.
– Olemme iloisia, että saamme DNA:n mukaan toimintamme ja lastensuojeluhankkeidemme tukemiseen, kertoo toiminnanjohtaja Jari Ketola SOS-Lapsikylä ry:stä.
– Yhtä hienoa kuin se, että DNA tukee työtämme rahalahjoituksin, on että saamme osittain lahjoituksena myös laadukkaat tietoliikennepalvelut. DNA on kattavan ja laadukkaan verkkonsa puolesta meille erinomainen operaattorikumppani.
DNA:n kotisivut