Kansainvälinen lastensuojelu

Kansainvälinen SOS-lapsikylätyö 

Järjestöllä on toimintaa 133 maassa. SOS-lapsikylissä ja -nuorisokodeissa asuu yli 70 000 lasta ja nuorta. Järjestön muut toiminnot auttavat yli kahta miljoonaa ihmistä.

Mitä me teemme

  • Autamme apua tarvitsevia lapsia kasvamaan perheessä
  • Autamme lapsia rakentamaan tulevaisuuttaan
  • Osallistumme lasten yhteisön kehittämiseen


Kansainvälinen lapsikyläjärjestö SOS Children’s Villages on voittoa tavoittelematon organisaatio, joka on vuodesta 1949 ollut aktiivinen lasten oikeuksien puolustaja ja sitoutunut auttamaan apua tarvitsevia lapsia.

Toimintamme keskipisteenä ovat lapset, jotka ovat menettäneet tai ovat vaarassa menettää vanhempiensa huolenpidon sekä lapset, joiden perheet elävät äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Työmme perustuu lasten oikeuksien kunnioittamiseen, edistämiseen ja puolustamiseen.

SOS-lapsikylätyö käsittää yhteensä 2120 ohjelmaa ja palvelua, joissa on edunsaajina yhteensä noin 2 miljoonaa lasta ja aikuista.

Sijaishuolto

  • 518  SOS-lapsikylää, joissa 62 700 lasta
  • 392 SOS-nuorisokotia, joissa 11 730 nuorta


Perheiden tukeminen (ja muu sosiaalinen tuki), 430 433 edunsaajaa

  • 607   ohjelmaa (lasten päivähoito, yhteisön tuki, terapia ja     
             psykologinen tuki, ammatilliset työpajat ja 
             perheiden tukeminen)


Koulutus, 158 670 edunsaajaa

  • 229  lastentarhaa
  • 186  Hermann Gmeiner –koulua
  • 58    ammattikoulua
  • 45    aikuiskoulutuskeskusta (sijaisvanhempien koulutus yms.)

 
Muut ohjelmat

  • 72    terveysasemaa, 455 600 edunsaajaa
  • 13    hätäapuohjelmaa, 1,137 700 edunsaajaa

 
Järjestö haluaa vaikuttaa päättäjiin ja kansalaisiin jakamalla heille tietoa lasten ongelmista ja vaatii toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa lasten asemaa eri puolilla maailmaa. Vaikuttamistoimien ohessa rohkaisemme lapsia osallistumaan heidän elämäänsä koskevaan päätöksentekoon ja mahdollisuuksien mukaan edustamaan itseään.

(*Edunsaajat listattu 01/01/11 tilanteen mukaan.)

SOS-Lapsikylän omat kehityshankkeet

SOS-Lapsikylän omat kehityshankkeet sijaitsevat Sierra Leonessa ja Swazimaassa. Lisätietoa hankkeistamme saat kummius ja lahjoitus -osiosta valitsemalla oheisista linkeistä haluamasi kohteen.

Yhteystiedot: SOS-Lapsikylän keskustoimisto
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
Puh. (09) 5404 880
Fax (09) 5404 8811
keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi
Toimipisteiden yhteystiedot
SOS-Lapsikylän fanisivut:
Lue lehtemme:

Lue lasten tarinoita
Katso kuvia
Katso videoita
Tilaa uutiskirje
Tee lahjoitus

5€

20€

50€

Muu summa
Teen lahjoituksen

kotimaahan

ulkomaille

SOS-Lapsikylä tukee lasten kehitystä ja perheitä ympäri maailmaa. Kauttamme voit tukea työtämme kummina, lahjoittamalla tai toimimalla vapaaehtoisena. Olemalla kummi lapselle, yrityskumppani tai kertalahjoittaja, voit auttaa lasta turvallisempaan kasvuun. Rahankeräysluvat Oikeudelliset huomautukset