
Niger on yksi maailman köyhimmistä maista, ja sillä on käytössään vain vähän luonnonvaroja. Suurin osa maan 13 miljoonasta asukkaasta asuu maaseudulla ja on hyvin riippuvaisia maataloudesta ja eläintenhoidosta, vaikka kaksi kolmasosaa maasta sijaitsee kuivalla vyöhykkeellä, jossa sademäärät ovat hyvin vähäisiä. Miltei puolet Nigerin väestöstä on alle 15-vuotiaita.
Tammikuussa suoritetun kansallisen ruokaturva-arvioinnin mukaan yli seitsemää miljoonaa ihmistä – puolta maan väestöstä – saattaa kohdata keskivaikea tai vaikea ruokapula johtuen epäsäännöllisistä sateista, mikä vaikutti merkittävästi viljantuotantoon. Vaikka uusi hallitus on luvannut priorisoida tämän ongelman, helmikuussa tapahtunutta sotilaallista vallankaappausta seurannut poliittinen levottomuus on haitannut valmistautumista häämöttävään ruokakriisiin.
Tilanteen huolellisen ja yksityiskohtaisen arvioinnin jälkeen SOS-lapsikyläjärjestö on päättänyt aloittaa hätäapuohjelman alueella, joka on pahiten kärsinyt kriisistä. Tämä alue on Tahouan alue, jossa noin 870 000 ihmistä on vaarassa kärsiä nälänhädästä. Ohjelman on tarkoitus toimia vuoden 2010 maaliskuusta syyskuuhun ja hyödyttää 10 000 heikoimmassa asemassa olevaa ihmistä, jotka on valittu seuraavien kriteerien perusteella:
· perheet, jotka huolehtivat lapsista, jotka ovat jääneet orvoiksi HIV/AIDS:n tai muiden syiden takia
· perheet, joiden päähuoltaja on nainen
· perheet, joissa on fyysisesti tai henkisesti vammautuneita lapsia
Hätäapuohjelman tavoitteena on ruokatarvikkeiden jakaminen apua tarvitseville perheille, aliravitsemuksen aiheuttamien sairauksien hoitaminen ja ruokapankkijärjestelmän perustaminen, mikä rohkaisisi yhteisöä omavaraisuuteen huonoina aikoina ja estäisi ruuan hinnan räjähdysmäisen nousun pula-aikana. Lisäksi ohjelma pyrkii torjumaan maaperän köyhtymistä Tahouan alueella.
Ohjelman välittömiä hyödynsaajia ovat lapset, jotka ovat vaarassa tulla hylätyiksi ruuan puutteesta johtuen. Välillisesti ohjelmasta hyötyville (nälänhädästä kärsiville lapsille ja aikuisille) tarjotaan mm. lääketieteellistä apua, jota antamaan SOS-lapsikyläjärjestö kouluttaa paikallista väkeä.