SOS-lapsikyläjärjestön avustustyöt Haitissa jatkuvat  

10/02/10 Punaisen Puolikuun kenttäsairaala aloitti toimintansa Santon SOS-lapsikylässä Haitissa

Santon SOS-lapsikylään otetaan koko ajan vailla vanhempia olevia lapsia. Lapsista osa on ollut niin huonossa kunnossa, että he ovat tarvinneet sairaalahoitoa. Lapsille tarjotaan kylässä myös psykologista apua. Lisäksi Santon SOS-lapsikylä on saanut luvan 300 lapselle tarkoitetun tilapäissuojan rakentamiseen.

Yhdistyneiden Arabiemiraattien Punainen Puolikuu on rakentanut kenttäsairaalan Santon SOS-lapsikylän alueelle. Sairaalassa työskentelee seitsemän lääkäriä ja kahdeksan sairaanhoitajaa. Sairaalassa hoidetaan Santon lapsikylän lasten lisäksi kylän ympäristössä asuvien yhteisöjen ihmisiä.

Samanlainen kohtalo toistuu ihmisten tarinoissa

SOS-lapsikylän väki sekä kansainvälinen SOS-hätäaputiimi ovat jo päiväkausia ajaneet Port-au-Princessä tuhoutuneiden talojen ja hätäapuleirien keskellä. He tarjoavat köyhimmille lapsille ruokaa ja yrittävät piristää heitä kurjuuden keskellä. Lasten ja äitien tarinat näissä paikoissa ovat hyvin samanlaisia. Kuten Soraja Beaujour asian ilmaisee: ”Vaatimattomat elämämme tuhoutuivat muutamassa sekunnissa. Meillä ei ollut paljon, mutta meillä oli pieni talo ja olimme yhdessä. Haluan kääntää kelloa taaksepäin, haluan elämäni takaisin.” Maanjäristys vei Sorajalta kaiken. Hänen talonsa tuhoutui, hänen aviomiehensä ja vanhin tyttärensä kuolivat. Siitä lähtien hän on asunut kadulla kolmen poikansa kanssa.

Inhimillinen kärsimys on valtavaa: lähes kaikki ovat menettäneet maallisen omaisuutensa, useimmat myös läheisiään, lapset ovat sairaita ja aliravittuja. Päivittäinen SOS-avustusbussin saapuminen tuo valonpilkahduksen monien haitilaisten elämään: he saavat ruokaa ja pääsevät kokoontumaan yhteen. SOS-lapsikylän työntekijät leikittävät lapsia. He nauravat ja tanssivat yhdessä. Tämä antaa lapsille ja perheille voimaa ja uskoa tulevaan. Heitä ei ole unohdettu yksin kadulle, vaan joku huolehtii heistä. Yskästä, madoista ja ihottumista kärsivät lapset saavat samalla myös hoitoa.

SOS-lapsikyläjärjestö laajentaa jatkuvasti avustustoimintaansa

Jo ennen maanjäristystäkin monet ihmiset olivat riippuvaisia avustuksista, elivät köyhyydessä ja olivat kouluttamattomia. Tästä syystä SOS-lapsikyläjärjestöllä oli Haitissa jo ennen tuhoisaa maanjäristystä toiminnassa 16 sosiaalikeskusta, joista lapsille ja perheille on jaettu välttämättömyystarvikkeita. Maanjäristyksen jälkeen näitä keskuksia on perustettu 20 lisää ja SOS-lapsikylän työntekijät käyvät niissä päivittäin. Keskukset tarjoavat nyt jo 4 000 lapselle ruokaa joka päivä.

Tulevien viikkojen aikana SOS-lapsikyläjärjestön tavoitteena on ulottaa apua yhä köyhemmille alueille ja kohdistaa se suoraan lapsiin. Tarkoituksena ei ole vain jakaa ruokaa, vaan ennen kaikkea saada yhteisöt auttamaan itse itseään. Ja mikä tärkeintä, tällöin voidaan olla varmoja, että ruoka todella saavuttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat – lapset.

Yhteystiedot: SOS-Lapsikylän keskustoimisto
Meritullintori 3
00170 Helsinki
Puh. (09) 5404 880
Fax (09) 5404 8811
keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi
Toimipisteiden yhteystiedot
SOS-Lapsikylän fanisivut:
Lue lehtemme:

Lue lasten tarinoita
Katso kuvia
Katso videoita
Tilaa uutiskirje
Haemme sijaisvanhempia
SOS-Lapsikylä tukee lasten kehitystä ja perheitä ympäri maailmaa. Kauttamme voit tukea työtämme kummina, lahjoittamalla tai toimimalla vapaaehtoisena. Olemalla kummi lapselle, yrityskumppani tai kertalahjoittaja, voit auttaa lasta turvallisempaan kasvuun. Rahankeräysluvat Oikeudelliset huomautukset