Tutkimuksen tarkoituksena on saada sijaishuollossa olleiden nuorten – siis juuri sinun - omakohtaisten kokemusten kautta lisätietoa lapsen oikeuksien toteutumisesta itsenäistymisvaiheessa:
- Miten sinua on tuettu itsenäistymisvaiheessa?
- Jäitkö kaipaamaan jotakin apua tai tukea?

Euroopan komission rahoittama tutkimus toteutetaan Suomen lisäksi Albaniassa, Puolassa ja Tšekin tasavallassa. Suomessa haastatellaan noin sataa 18–25-vuotiasta nuorta. Tutkimus toteutetaan vertaistutkimuksena, jossa haastattelijana on sijaishuollosta itsenäistynyt nuori.
Tutkimus tehdään täysin luottamuksellisesti. Nimeäsi ei julkaista missään vaiheessa eikä kertomiasi tietoja välitetä sijaishuoltopaikalle. Haastatteluista kootaan raportti, jossa yleisesti kuvataan nuorten itsenäistymisvaiheen kokemuksia. Tutkimuksen kansallisessa ohjausryhmässä ovat mukana SOS-Lapsikylä ry, Auta Lasta ry, Lausteen perhekuntoutuskeskus, Pesäpuu ry/Selviytyjät ja Pelastakaa Lapset ry. Professori Maritta Törrönen analysoi haastatteluaineiston ja kirjoittaa tutkimusraportin.
Kaksivuotisen tutkimushankkeen tulokset valmistuvat vuonna 2012. Tuloksilla on tarkoitus vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja siihen, että nuorten mielipiteet otetaan paremmin huomioon heitä koskevien päätösten teossa ja jälkihuollon kehittämisessä.
Jos olet halukas osallistumaan tutkimukseen ja olet yli 18-vuotias, ilmoita yhteystietosi (puhelinnumero ja kotipaikkakunta) sähköpostitse osoitteeseen: hillevi.westman@sos-lapsikyla.fi
Haastattelija ottaa sinuun yhteyttä sinulle parhaiten sopivan haastatteluajankohdan ja -paikan sopimiseksi. Haastattelu kestää noin tunnin. Haastattelussa käsitellään mm. itsenäistymisvaiheesi suunnittelua, toimeentuloa, asumista, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja ihmissuhteita.
Osallistumisesi on tärkeää!
Yhteistyöterveisin ja vastaustasi odottaen,
Hillevi Westman
tutkimuskoordinaattori
SOS-Lapsikylä ry
puh. 040-559 0903
hillevi.westman@sos-lapsikyla.fi