Haitin SOS-lapsikylä on valmiina vastaanottamaan satoja lapsia toimipisteittensä yhteyteen rakennettaviin suojiin 

22/01/10 Lehdistötiedote

SOS-lapsikyläjärjestö on yhteistyössä muiden avustusorganisaatioiden kanssa valmiina antamaan tilapäisapua sadoille Haitin lapsille, jotka ovat joutuneet erilleen vanhemmistaan. Hätäaputiimit ovat avaamassa uudelleen järistyksen takia toimintansa keskeyttäneitä SOS-sosiaalikeskuksia jakaakseen ruokaa lapsille ja perheille. Parhaillaan SOS-lapsikyläjärjestö käy myös yhteistyöneuvotteluita Punaisen Ristin kanssa siirrettävän sairaalan perustamisesta Santon SOS-lapsikylän yhteyteen.

”SOS-lapsikylä keskittää paljon voimavaroja etsiäkseen vanhempansa kadottaneita tai menettäneitä lapsia. Haavoittuvassa tilanteessa olevien lasten tunnistaminen, heidän tietojensa rekisteröinti ja heidän pääsynsä tilapäiseen sijoituspaikkaan on nyt ensiarvoisen tärkeää työtä, jota SOS-lapsikylä tekee yhdessä muiden organisaatioiden kanssa”, sanoo toiminnanjohtaja Jari Ketola SOS-Lapsikylä ry:stä. Yhteistyön lujittamiseksi järjestettiin eilen kokous mm. Haitin YK:n ja sisäministeriön kanssa.

SOS-lapsikyläjärjestön ylläpitämä Hermann Gmeiner -koulu pystyy majoittamaan satoja vanhempansa kadottaneita tai mahdollisesti kokonaan menettäneitä lapsia. Dominikaanisesta tasavallasta saapunut rakennustyöryhmä muuntaa koulua väliaikaiseksi asunnoksi rakentamalla sinne keittiön, ruokalan ja lisää saniteettitiloja. Eläkkeellä olevat SOS-lapsikylä-äidit ja muut SOS-lapsikyläjärjestön työntekijät ovat jo tulleet huolehtimaan ensimmäisistä sisään otetuista lapsista.

Lisäksi sadat perheet kokoontuvat joka aamu Santon SOS-lapsikylän ulkopuolelle, jossa lapsikylän työntekijät jakavat heille ruokaa, vettä ja lääkkeitä. SOS-tukikeskuksissa on myös käynnistetty ruokajakelu SOS-lapsikyläjärjestön sosiaalisiin ohjelmiin kuuluville perheille. Kuusi alueen 16 SOS-tukikeskuksesta on jo aloittanut toimintansa, mutta kymmenen tukikeskusta on yhä poissa käytöstä.

Haitin SOS-lapsikylän avuksi on tullut SOS-lapsikyläjärjestön työntekijöitä useista maista. Apuun tulleiden työntekijöiden tehtävänä on varmistaa avustustarvikkeiden kuljetukset sekä avustustöiden sujuminen. Avustustöiden onnistumisen edellytyksenä on, että tavaralähetykset saapuvat keskeytyksettä. Tänään Haitin SOS-lapsikylään on määrä saapua kolmas avustusrekka tuomaan tarvikkeita.

Lahjoitukset
SOS-lapsikyläsäätiö
Tili 238618-10066
Viite 1384
www.sos-lapsikyla.fi

Lisätietoja:
Jari Ketola  
toiminnanjohtaja 
p. 040 8481917  
jari.ketola@sos-lapsikyla.fi 

Aija Rikala
viestintäpäällikkö
p. 050 555 2515
aija.rikala@sos-lapsikyla.fi


Yhteystiedot: SOS-Lapsikylän keskustoimisto
Meritullintori 3
00170 Helsinki
Puh. (09) 5404 880
Fax (09) 5404 8811
keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi
Toimipisteiden yhteystiedot
SOS-Lapsikylän fanisivut:
Lue lehtemme:

Lue lasten tarinoita
Katso kuvia
Katso videoita
Tilaa uutiskirje
Haemme sijaisvanhempia
SOS-Lapsikylä tukee lasten kehitystä ja perheitä ympäri maailmaa. Kauttamme voit tukea työtämme kummina, lahjoittamalla tai toimimalla vapaaehtoisena. Olemalla kummi lapselle, yrityskumppani tai kertalahjoittaja, voit auttaa lasta turvallisempaan kasvuun. Rahankeräysluvat Oikeudelliset huomautukset